Ruuan hinta voi nousta rajustikin

Tiedetään tarina ravintola-asiakkaasta, joka tiedusteli tarjoilijalta, mistä annoksen liha on peräisin. Nuori tarjoilija poistui hetkeksi selvittämään yllättävää kysymystä, palasi sitten helpottuneen näköisenä ja vastasi: Liha tulee tukusta!

Pitkään yltäkylläisenä jatkunut elämä on totuttanut suomalaiset helppouteen. Päätä ei ole pariin sukupolveen tarvinnut suuresti vaivata perustarpeiden tyydyttämisellä. Ruoka tulee kaupasta ja sähkö ”töpselistä” – pidemmälle niitä ei ole tarvinnut miettiä.

Ruoka ei kuitenkaan tule kaupasta, ei edes tukkukaupasta tai ruokatehtaasta. Modernissa ruokaketjussa näillä jokaisella on roolinsa, mutta mahdollisuus ruokaan syntyy lopultakin luonnon ehdoilla – sen perusteella, kuinka taitavasti ihminen pystyy fotosynteesin tuloksia ruuan tuottamiseksi hyödyntämään.

Ruuan tuottamisen kyky ja taito ovat historiassa toistuvasti olleet ratkaisevassa asemassa kansakuntien selviytymisessä. Niitä on haluttu edistää tutkimuksella, neuvonnalla sekä kauaskantoisella maatalouspolitiikalla. Epäonnistumiset ovat yleensä johtaneet sotiin ja suurten joukkojen nälkäkuolemiin.

Maailmassa ja myös Suomessa on taas korkea aika huomata, ettei ruoka tule kaupasta. Heikot satonäkymät ennakoivat maailmalle vakavaa ruokakriisiä. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on loppukesästä toistuvasti varoitellut ja esittänyt vetoomuksia kriisin torjumiseksi.

Mahdollisen ruokakriisin pahimmat vaikutukset koskevat maailman köyhimpiä. Jos ruuan hinta nousee ja saatavuus vaikeutuu, jo nykyisinkin useita maita koetteleva nälänhätä laajenee entisestään.

Suomalaiset ovat tässä mielessä onnellisessa asemassa. Vaikka lehtien palstoilla nähdään jo nyt kilpailevia ennusteita elintarvikkeiden hinnan nousuprosenteista, maailman ruokakriisit eivät ainakaan toistaiseksi jätä suomalaisia nälkäisiksi.

Suomen ruokaturvaa koettelee parhaillaan toisenlainen kriisi – ruokakriisin sijasta meillä pitäisi herätä ruuantuotannon kriisiin. Ellei oman tuotannon alamäkeä kyetä kansallisesti katkaisemaan, olemme jatkossa huomattavasti haavoittuvampia myös ruokakriisien suhteen.

Mikäli myöhäinen kesä ehtii vielä kypsyttää viljasadon korjattavaksi, saavat viljatilat pitkästä aikaa edes hieman kohtuullisemman hinnan tuotteistaan. On surullista ja kestämätöntä, että vasta maailmaa uhkaava ruokapula tukee viljelyn taloudellisia edellytyksiä.

Tuotannon suurin kriisi painaa edelleen kotieläintuotantoa. Tuotantopanosten hintojen nopea nousu ja tuottajahintojen surkea kehitys tyhjentävät eläinsuojia – naudanlihan ohella omavaraisuus on menetetty jo myös sianlihantuotannossa.

EU:n tai kansallisesta maatalouspolitiikasta ei näytä olevan apua tähän hätään. Pikemminkin poliittinen ohjaus keskittyy maatalouden sijasta yleisen talouden akuuttien kriisien hoitamiseen.

Tuottajien toivo liittyy tällä hetkellä ruuan markkinahintojen ja niiden myötä tuottajahintojen nousuun. On myös kuluttajan kannalta ratkaisevaa, kuinka paljon omaa tuotantoa ehdimme menettää ennen markkinoiden vääjäämätöntä vastareaktiota.

Ruuan hinta voi jatkossa nousta rajusti myös Suomessa. Vain osa tästä noususta johtuu yleisen kustannustason noususta.

Merkittävin muutos on tapahtumassa maailman ruokamarkkinoilla. Sen taustalla ovat nopeasti kasvava kysyntä ja maksukyky Kaukoidän jättimäisillä markkinoilla, jonne myös maailman talouden painopiste on siirtymässä.

Jos euro ja Eurooppa eivät tässä kisassa pärjää, seurauksena on tyytyminen nykyistä alhaisempaan elintasoon. Se tarkoittaa – ainakin tuloihin suhteutettuna – huomattavasti nykyistä kalliimpaa ruokaa.