Ukrainalle voi avata tietä Euroopan unioniin ja Natoon, mutta ohituskaistoja ei pidä luvata eikä varsinkaan rakentaa

Kuva: Timo Filpus

Venäjän hyökkäystä torjuvaa Ukrainaa pitää tukea sotilaallisesti, taloudellisesti ja poliittisesti. Sekä Nato että Euroopan unioni tekevät kaikkea tätä vähintäänkin tyydyttävästi ja parhaimmillaan jopa kiitettävästi.

Poliittinen tuki on ennen muuta EU- ja Nato-johtajien harjoittamaa viestintää. Sekä urheasti puolustautuville ukrainalaisille että Kremlin lähettämille hyökkääjille on pyritty kertomaan mahdollisimman järein sanakääntein, että Ukraina saa aseita, ammuksia ja rahaa niin paljon ja kauan kuin tarve vaatii.

Poliitikot eivät olisi poliitikkoja, jos he eivät ajattelisi tässäkin myös omaa kannatustaan. Näyttävät esiintymiset ja suurisuuntaiset lupaukset Ukrainassa presidentti Volodymyir Zelenskyin rinnalla ovat kovaa valuuttaa, kun EU- ja Nato-maiden johtajat kamppailevat äänestäjien suosiosta.

Ukraina-korttia ovat hyödyntäneet niin Yhdysvaltain presidentti Joe Biden, EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen kuin myös meidän väistyvä pääministerimme Sanna Marin (sd.).

Ukrainalaisten kannalta poliittisesti tärkeimpiä signaaleja ovat olleet EU- ja Nato-jäsenyyksiin liittyvät lupaukset.

EU-maiden pitää pian päättää, avataanko jäsenyysneuvottelut Ukrainan kanssa virallisesti. Moni asia puhuu sen puolesta.

Päätös vahvistaisi ukrainalaisten taistelutahtoa ja -kestävyyttä. Samalla Venäjän presidentti Vladimir Putinille tehtäisiin selväksi, että Ukrainan integroituminen länteen on vääjäämätöntä ja haaveet maan tai sen osien liittämisestä Venäjään on syytä unohtaa.

Jäsenyyden käytännön toteuttaminen on lähes ylivoimainen savotta.

Esimakua siitä on saatu, kun Ukrainaa muuten kaikkein päättäväisimmin tukeneet Itä-Euroopan maat ovat kiukutelleet tullittomasti rajan yli tulevien ukrainalaisten maataloustuotteiden aiheuttamista markkinahäiriöistä.

Kaikesta solidaarisuudesta huolimatta sekä EU-pääkaupungeissa että myös Kiovassa on syytä katsoa totuutta silmiin.

Ukraina on 44 miljoonan asukkaan maatalousjätti, jota olisi ilman meneillään olevaa sotaakin erittäin vaikea sovitella osaksi EU:n nykyisiä järjestelmiä ja rakenteita. Sota on murjonut maan talouden raunioiksi. Sen sulauttaminen osaksi unionia on pahimmillaan sukupolviprojekti, joka maksaa satoja miljardeja.

Myös poliittisia haasteita riittää. Sota yhdistää nyt ukrainalaisia, mutta kukaan ei tiedä mihin sota päättyy ja miten hyvin Ukrainan horjuva korruption jäytämä demokratia kestää sodan loppuratkaisun.

Nato-jäsenyyden kohdalla asetelma on toisenlainen, mutta ei yhtään helpompi.

Nato-maiden ja erityisesti Yhdysvaltain massiivinen sotilaallinen tuki on integroinut Ukrainan tiukasti Naton rakenteisiin ja tehnyt siitä lähes jäsenen, vaikka juridisesti se ei sitä ole. Virallisesti viidennen artiklan turvatakuut puuttuvat, mutta Nato-tuen turvin Ukraina on pystynyt panemaan kampoihin Venäjälle ja säilyttämään itsenäisyytensä.

Kysymys kuuluu, olisiko nyt oikea aika ottaa viimeinen askel ja aloittaa jäsenyysprosessi virallisesti?

Jos noudatetaan Naton sääntöjä kirjaimellisesti, vastaus on ei. Sotaa käyvää ja osin tai kokonaan miehitettyä maata ei voida hyväksyä jäseneksi. Myös riski sodan laajenemisesta ja epätietoisuus Putinin reaktioista nostavat päätöksenteon kynnyksen korkeaksi.

Ukrainan sotilaallinen integroiminen Natoon kuitenkin jatkuu ja syvenee. Hyvä niin, koska ilman sitä Venäjän hyökkäystä torjuva maa romahtaisi. Esimerkiksi ilman Naton tiedustelutietoja ukrainalaiset joukot olisivat pulassa.

Ukrainalle pitää avata ja tasoittaa tietä sekä Euroopan unioniin että Natoon. EU:ssa se voi tarkoittaa virallisen jäsenyysprosessin avaamista. Natossa se tapahtuu taistelujen kannalta ratkaisevan sotilaallisen tuen kautta.

Mitään ohituskaistoja Ukrainalle ei kuitenkaan pidä luvata, koska niitä on käytännössä lähes mahdoton rakentaa.