Italia on Euroopan sairas mies

Italian parlamenttivaalit päättyivät juuri niin kuin niiden pelättiinkin päättyvän. Mikään ryhmittymä ei saanut sellaista enemmistöä, että vahvan enemmistöhallituksen muodostaminen olisi yksinkertaista.

Vasemmistolaisen ryhmittymän ja demokraattisen puolueen johtaja Pier Luigi Bersani sai puolueelleen enemmistön alahuoneessa, mutta ei senaatissa. Siellä on vahvassa asemassa entisen pääministeri Silvio Berlusconin oikeistoryhmä, josta varmasti vielä kuullaan.

Italian politiikalle on kuvaavaa, että Berlusconin kaltainen ilveilijä on edelleen avainpeluri maan politiikassa. Berlusconin nousu takaisin valtaan oli näissäkin vaaleissa hiuskarvan päässä.

Toisaalta vaaleissa nousi esiin vielä Berlusconiakin värikkäämpi hahmo, koomikko Beppe Grillo. Hänen puolueensa on luomus, jollaista muualla pidettäisiin lähinnä teekkarihuumorina. Grillo veti kuitenkin äänistä neljänneksen, paljon enemmän kuin entinen keskustalainen pääministeri Mario Monti. Montin ryhmittymä joutui tyytymään 10 prosenttiin äänistä.

Bersanin tehtävä ei ole helppo. Italia on luisunut vakavaan velkakierteeseen ja taiteillut kriisin partaalla jo pitkään.

Italian kriisi ei ole vain italialaisten päänsärky, maa on euroalueen kolmanneksi suurin talous. EU on toistuvasti kehottanut italialaisia panemaan taloutensa kuntoon, mitä edellinen pääministeri Mario Monti kaikin tavoin yrittikin.

Silvio Berlusconi rakensi oman kampanjansa vastavoimaksi Montin talousuudistuksille. Berlusconi lupasi muun muassa palauttaa veronmaksajille näiden maksamat kiinteistöverot. Tämä ja muut populistiset lupaukset purivat vaaleissa yllättävän hyvin.

Bersani puolestaan edustaa talouspolitiikassa toisenlaista linjaa kuin Monti. Vasemmistolaisena Bersani on puhunut elvytyspolitiikan puolesta, mikä kauhistuttaa EU:n päätöksentekijöitä. Jos Italia kiihdyttää lainanottoa, vaikutukset voivat näkyä nopeasti lainamarkkinoilla nousevien korkojen muodossa.

Hallituksen ongelma on kuitenkin, että sen pitäisi pystyä luomaan uusia työpaikkoja, tai hallitseminen jää kovin lyhytaikaiseksi projektiksi.

Italia, samoin kuin muut Välimeren maat, on juuttunut korkean nuorisotyöttömyyden suohon. Tilanteella alkaa olla jo laajoja yhteiskunnallisia seurauksia. Työtön nuoriso on arvaamaton sosiaalinen ja poliittinen tekijä. Bersanin talousohjelmassa työllisyyden parantamisella onkin ykkössija.

Kytevä sosiaalinen aikapommi oli varmasti myös Beppe Grillon komeljanttaripuolueen nousun takana. Osa kansasta on menettänyt uskonsa politiikkaan ja on valmis lyömään koko politiikan lekkeriksi. Historia tuntee lukuisia esimerkkejä siitä, mitä uskon loppuminen demokratiaan saattaa merkitä.

Grillon populismi on omaa luokkaansa. Hän haluaa poistaa puoluetuen, mutta jakaa lisää etuisuuksia jokaiselle. Kyytiä saavat korruptoituneet poliitikot ja EU:n byrokratia. Euroa ei Grillon Italiassa tarvittaisi vaan maa ottaisi käyttöön oman valuutan.

Koomikon teesit kuulostavat tutuilta. Grillo ei ole ainoa populisti, jolla on tuulta purjeissaan. Hän on koomikko, jonka monet ottavat vakavasti. Mies, joka pystyy lyömään retoriikassa Berlusconinkin laudalta, on poliittinen taituri. Grillon ohjelmassa ovat keskeisellä sijalla myös ympäristönsuojelu ja uudistuva energia.

Italian hallitukset ovat perinteisesti olleet heikkoja, eikä tuleva hallitus tee siitä varmasti poikkeusta. Tarkkailijat ennustavat jo uusia vaaleja, jotka jouduttaisiin pitämään muutaman kuukauden kuluttua.

Jos hallitus kuitenkin osoittautuu pitkäikäiseksi, on tapahtunut ihme.