Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Suomessa kasvaa oikeaa superruokaa

    Kaurapuuro 
mustikoiden kera 
on terveyspommi.

    Ihmisten kasvanut tietoisuus omasta terveydestään on lisännyt kiinnostusta siihen, mitä ruoka sisältää. Terveydestä huolehtimisesta onkin tullut maailmanlaajuinen trendi. Tämä on huomattu myös markkinoinnissa, ja erilaisia superruokia on ilmestynyt kauppoihin.

    Superruoka on markkinointinimi ja sitä myydään maailmalla monen­laisin terveysväittämin. Niillä ei välttämättä ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

    Suomeenkin näitä niin sanottuja superruokia tuodaan, mutta usein ne jäävät jo tullin haaviin. Ulkomailta tuotujen superruokien ongelmana ovat olleet muun muassa korkeat 
torjunta-ainemäärät ja haitalliset mikrobit. Tuontieriä on hylätty 
myös säteilytyksen ja puutteellisten pakkausmerkintöjen takia.

    Terveellisen ruuan perässä ei 
tarvitse juosta ympäri maailmaa. 
On unohtunut, että todellisia terveysvaikutteisia ruoka-aineita löytyy 
läheltä. Suomen metsät, pellot ja järvet ovat terveellisen ruuan 
aarreaittoja. Elintason noustessa 
ja kaupungistumisen seurauksena suomalaisen luonnon runsaat antimet 
ovat jääneet pois ruokapöydän valikoimista. Osa näistä ruuista on lisäksi aivan ilmaisia.

    Suomessa kasvavat metsämarjat, mustikka, puolukka ja lakka sisältävät paljon vitamiineja. Luonnosta löytyy 
myös riistaa, sieniä ja villiyrttejä. Erilaisia juureksia ja vihanneksia voi kasvattaa vaikka parvekkeella.

    Mustikka on todettu tutkimuksissa todelliseksi superruuaksi. Mustikan on todettu parantavan muun muassa verenkiertoa, hämäränäköä, ruuan­sulatusta ja alentavan silmänpainetta.

    Suomalaisen ruokaperinteeseen on vuosisatoja kuulunut ruisleipä, kala ja erilaiset puurot. Rukiin ja kalan terveysvaikutukset ovat olleet pitkään tiedossa, mutta myös kauran on todettu olevan ravintoarvoltaan vähintään rukiin veroinen.

    Kaura sisältää hiilihydraatteja, 
proteiinia ja rasvaa oikeassa suhteessa sekä vesiliukoista beetaglukaania, joka vähentää veren kolesterolia.

    Euroopan ruokaturvallisuusvirasto on hyväksynyt kauralle kolme terveys­väittämää. Kolesterolin alentamisen lisäksi kaura tasaa veren sokeritasapainoa ja helpottaa suolen toimintaa.

    Kaura on terveellisyytensä lisäksi 
hyvä raaka-aine moniin muihin 
tuotteisiin. Siitä voidaan valmistaa laihdutustuotteita, kosmetiikkaa, 
jauhoparannetta, margariinin korviketta, bioenergiaa ja rehua.

    Kauran monikäyttöisyys ja terveellisyys on huomattu myös maailmalla ja kauratuotteiden vienti on moninkertaistumassa. Fazer aikoo kaksinkertaistaa kaurahiutaleitten viennin viiden vuoden aikana ja kalliimpien lisäarvotuotteiden viennin arvioidaan moninkertaistuvan. (MT 22.1.)

    Jokioisilla jalostetusta Farm top oats -huippukaurasta valmistetaan hienojakoista kaurajauhoa, jolla on useita käyttötarkoituksia muun muassa kosmetiikassa, leivonnassa ja välipalajuomissa. Polar Glucan Oy:n toimitusjohtajan Ilkka Lehtomäen mukaan tuotetta viedään ulkomaille jo satoja tonneja.

    Myös Gold&Green Foodsin valmis­tamasta nyhtökaurasta odotetaan uutta menestystuotetta.

    Kauratuotteiden kysyntä on kasvanut myös Suomessa. S-ryhmän kaupoissa kauratuotteiden myynti on kasvanut kolmessa vuodessa 75 prosenttia. Kasvu on ollut kovaa myös K-ryhmän kaupoissa. Monet kauratuotteet ovat nousseet allergikk­ojen lisäksi myös terveys­tietoisten ihmisten ostos­listalle.

    Suomalainen kaura on erikoistuote, joten on perusteltua selvittää, voiko se saada nimisuojan.

    Ruuan terveysvaikutusten lisäksi ruuan eettisyys, turvallisuus ja hinta ovat monelle kuluttajalle tärkeitä asioita. Terveellisempää, turvallisempaa ja edullisempaa ruokaa on vaikea kuvitella kuin kaurapuuro itse poimittujen mustikoiden kera.