"Aivan järjetön työ!" – Leivon Leipomo kehitti pastan, joka on tehty pelkästä kaurasta
Tamperelaisen Leivon Leipomon kehittämä pasta on runsasproteiinista ja sataprosenttista kauraa.Leivon Leipomon Kaurakas-putkipasta on Suomen ensimmäinen sataprosenttinen kaurapasta. Sen kehittäminen ei ollut mikään pikkujuttu, vaan vaati järjettömästi työtä, sanoo tuotantopäällikkö Anssi Räntilä.
"Kaura eroaa vehnästä niin paljon, että tuotekehityksessä tehtiin liki seitsemänsataa koetta ennen kuin kaurapastasta tuli sellaista kuin pitääkin", Räntilä kertoo.
Leivon Leipomo teki tiivistä yhteistyötä kauratutkijoiden ja viljelijärenkaan kanssa. Kauran proteiinipitoisuus saatiin nostettua ennätyksiin viljelytekniikkaa kehittämällä.
Sadassa grammassa Kaurakas-pastaa on peräti kahdeksantoista grammaa proteiinia. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Veli Hietaniemi kehuu kauraa hyvänmakuiseksi ja monipuoliseksi viljaraaka-aineeksi, sillä siinä on myös hyvää rasvaa ja beetaglukaania eli liukoista kuitua.
Kaurapastoja on ollut markkinoilla ennenkin, mutta usein niissä on kauraa vain osa ja loppu esimerkiksi ulkomaista durumvehnää. Leivon Leipomon pastassa käytetään vain lähialueella viljeltyä kauraa.
Kaura kuivataan Kasken tilalla Kiikoisissa, jauhetaan Kokemäellä ja kaulitaan pastaksi Eurassa.
Leivon Leipomo on kokeillut pastabisnestä aiemminkin 1990-luvun lopussa. Tuolloin se valmisti durum-pastaa ja mainosti sitä tuorepastana, josta et voi kieltäytyä.
Kaurakas-pasta oli yksi Suomalainen Menestysresepti -kilpailun finalisteista. Leivon Leipomo pääsi finaaliin jo toistamiseen. Ensimmäisellä kerralla sen kehittämä Boltsi-kaurasiemenpyörykkä voitti kisan ja osoittautui myyntimenestykseksi. Boltsi on sittemmin saanut rinnalleen kauraranskalaiset eli Boltsi Rinkulat ja Boltsi Burgerin.
OIKAISU 26.8. klo 16.32: Tuotetta ei ole valmistettu puhdaskaurasta, joten sen soveltuvuutta keliaakikoille ei voi taata.
Lue myös:
Siemenpyörykkä Boltsin menestysresepti: ei lisäaineita
Leivon Leipomo ja HKScan perustavat yhteisen Boltsi Oy:n suositun siemenpyörykän valmistamiseksi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

