Riistasta lihaa 12 miljoonaa kiloa
Viime vuoden riistasaalin laskennallinen lihantuotto oli 12 miljoonaa kiloa.Hirvenlihaa kertyi 9,1 miljoonaa kiloa, muista hirvieläimistä 1,2 miljoonaa kiloa, riista ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) kertoo.
Hirviä ammuttiin koko Suomessa 68 423. Lapin osuus saaliista oli reilut 13 000. Valkohäntäpeuran pyyntimäärä oli 25 455. Varsinais-Suomesta ammuttiin yli 8 500 peuraa.
Supikoiria metsästettiin viime vuonna enemmän kuin metsäjäniksiä. Supikoirien viime vuoden saalismäärä oli 164 000. Metsäjänissaalis oli viime vuonna 159 000 yksilöä.
Lukumääräisesti suurimmat saaliit olivat linturiistaa. Vesilintuja ammuttiin puoli miljoonaa, metsäkanalintuja yli 300 000 ja muita lintuja lähes saman verran.
Sepelkyyhkyjä saalistettiin 232 000.
Vesilintusaaliista yli puolet oli sinisorsia, 265 000. Kanadanhanhen pyyntimäärä ylitti metsähanhisaaliin.
Tavin ja heinätavin yhteenlaskettu saalismäärä on noin puolet sinisorsasaaliista.
Metsäkanalintusaalis runsastui selvästi edellisvuodesta. Riekkosaalis 8 400 oli silti vain murto-osa muutaman vuoden takaisesta. Kaksi kolmesta saalisriekosta saatiin Ylä-Lapista.
Teerisaalis oli 170 600, metsoja ammuttiin 35 100.
Viime vuonna metsällä kävi noin 230 000 henkilöä. Riistanhoitomaksun maksaa vuosittain yli 300 000, joka neljäs pitää välivuoden.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

