Haikalat syövät kesän vesillä — venekokin viisi vinkkiä
Pirjo ja Jussi Haikala kokkaavat koko kesän purjeveneessä. Se on heistä hauskaa, mutta vaatii omat niksinsä.
Pirjo ja Jussi Haikala ovat kirjoittaneet yhdessä Anne ja Steffi Sjöholmin kanssa veneilijän keittokirjan Merikokin messissä, missä he jakavat reseptejään ja käytännön vinkkejä venekokkailuun. Kuva: Sanne KatainenKun keittiössä on tilaa noin kolme neliötä ja ollaan voimakkaasti keinuvilla aalloilla, niin hommat kannattaa miettiä tarkasti etukäteen. Vaikka ei oltaisi liikkeessäkään, niin venekeittiöön liittyy monta asiaa, jotka on hyvä ottaa huomioon.
Imatralaiset Pirjo ja Jussi Haikala purjehtivat kaiket kesät. He antavat seuraavat viisi vinkkiä venekeittiössä selviämiseen:
1. Osta liukuesterulla ja leikkaa siitä sopivan kokoisia paloja kaappien pohjalle, lautasten väliin, kattaustableteiksi, lasien suojaksi. Pullonsuojaverkot ovat käteviä juomalasien ja kuppien suojina.
2. Pakkaa kaikki astiat kannellisiin muovilaatikoihin ja sulje kuivatavarat tiiviisti purkkeihin ja laatikoihin, etteivät ne kostu. Mikään esine ei saa olla veneen kulkiessa irrallaan.
3. Säilytä kaikki tavarat aina samoilla paikoilla, niin löydät tarvitsemasi kovallakin kelillä.
4. Huolehdi hygieniasta. Käytä kertakäyttöhanskoja varsinkin käsitellessäsi raakaa lihaa. Pyyhi likaiset astiat talouspaperilla ennen kuin tiskaat ne, jos joudut heittämään tiskivedet mereen.
5. Jos on luvassa huonoa säätä, kaiva kaikki päivän ruokatavarat valmiiksi vaikka yhteen laatikkoon ja pilko ruokaan käytettävät kasvikset omiin rasioihin tai folioon. Näin ruuanvalmistus sujuu helpommin eikä tule leikatessa haavoja
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
