Ruokamessut avautuivat Kauhajoella – "Lähiruokaa todella arvostetaan"
Kotimaisen ruokatuotannon säilyttäminen on hyvinvoinnin peruskivi, sanoo maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja Maija Silvennoinen.
Kauhajoen ruokamessut jatkuvat sunnuntai-iltaan asti Hämes-Havusen perinnetilalla. Kuva: Johannes TervoPerinteiset Ruokamessut avautuivat tänään Etelä-Pohjanmaan Kauhajoella. Lähiruokatapahtumaan osallistuu tänä viikonloppuna yli 130 näytteilleasettajaa ja kävijätavoite on yhtä suuri kuin pitäjän väkiluku: 13 000 henkilöä.
Tapahtuma järjestetään Kauhajoella jo 27. kerran. Järjestäjänä on Kauhajoen kaupunki.
Maa- ja kotitalousnaisten puheenjohtaja, keittiömestari Maija Silvennoinen kokkaa messulavalla jokaisena tapahtumapäivänä. Hänen mielestään suomalaisesta ruuan alkutuotannosta tulee huolehtia entistä energisemmin, sillä maanviljelijöiden ja karjatilallisten tilanne ei ole helppo.
”Maataloutemme ei ole vielä koskaan ollut tällaisessa ahdingossa kuin se nyt on. Yrittäjät sinnittelevät ongelmiensa ja suuren velkataakkansa kanssa. Omavaraisen kotimaisen ruokatuotannon säilyttäminen on hyvinvointimme peruskivi, eikä siitä saa koskaan luopua. Kukoistavaan maaseutuun ja sen tulevaisuuteen on satsattava laaja-alaisesti."
Hänen mielestään Suomessa on vihdoin koittanut aika, jolloin lähiruokaa todella arvostetaan. Esimerkiksi nuoret lapsiperheet suosivat entistä enemmän puhtaita kotimaisia raaka-aineita."
”Ilolla katson, kun suomalaisen ruuan arvostus vihdoin kasvaa. Olemme palaamassa juurille, ja se on mielestäni erityisen tärkeä asia."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
