Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Ohukaiset muuttuvat tällä reseptillä muhkeaksi lettukakuksi

    Juhannuksena letut paistetaan ulkona muurikalla tai keittiössä ohukaispannulla. Mahtaako olla ketään, joka ei pitäisi näistä herkuista?
    Mansikkasalsalla ja vaniljakermavaahdolla höystetty lettukakku on kuin kesäyön unelma.
    Mansikkasalsalla ja vaniljakermavaahdolla höystetty lettukakku on kuin kesäyön unelma. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Ohukaisia voi tarjota ja syödä tilanteen ja tunnelman mukaan; rannalla rennosti käsin tai päivällisellä hienosti lautaselta – suolaisen tai makean täytteen kera. Täytelisäke tekee ohukaisista ruokaisia. Perinteinen jauhelihamuhennos saa rinnalleen härkistäytteen, kalan ystäville sekoitetaan kylmä lisäke savulohesta, myös kurkkukaviaari on raikas ja kesäinen vaihtoehto.

    Ja jälkiruuaksi paistetaan lisää lettuja sokerin, hillon, tuoreiden marjojen, kermavaahdon tai kuusenkerkkäsiirapin kera nautittavaksi. Tänä vuonna kesä on edennyt hitaasti. Pohjoisemmassa osassa maata kuusen vuosikasvut ovat todennäköisesti vielä sen verran pieniä, että niitä voi poimia siirapin keittämistä varten.

    Lettukakku on juhannuskestien näyttävä huipennus. Kokoa pitsireunaiset ohukaiset kakuksi mansikkasalsan kanssa. Mansikkasalsan tilalle voi laittaa marjahilloa, maustettua rahkaa, raparperihilloketta, kermavaahtoa tai tuoreita marjoja sellaisenaan. Kakun kruunaa vaniljarahkalla maustettu kermavaahtopilvi.

    Mansikkainen lettukakku

    8-10 annosta

    2 munaa

    5 dl täysmaitoa

    2 1/2 dl vehnäjauhoja

    1/2 tl suolaa

    1 rkl sokeria

    50 g voita sulatettuna

    Paistamiseen voita

    Täytteeksi ja koristeeksi

    Mansikkasalsa

    2 litraa mansikoita

    1 dl vaaleaa siirappia

    2 rkl raastettua sitruunankuorta

    1 dl tuoretta minttua hienonnettuna

    sitruunankuorisuikaleita

    Lisäkkeeksi

    2 dl kuohukermaa

    1 prk (200 g) vaniljarahkaa

    Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää muut aineet ja anna taikinan turvota noin puoli tuntia. Pilko salsaan mansikat lohkoiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna salsan maustua lettujen paistamisen ajan.

    Paista taikinasta isoja lettuja. Kokoa kakuksi lusikoimalla lettujen väliin mansikkasalsaa ja lopuksi reilu keko päälle. Vatkaa kerma ja sekoita vaniljarahkan kanssa. Laita kakun päälle osa ja tarjoa loput kakun lisäkkeenä. Koristele kakku vielä sitruunakuorisuikaleilla.