Nokkosporkkala
Porkkala on noussut nopeasti joulupöydän suosikiksi. Se muistuttaa maultaan ja käyttötavoiltaan kylmäsavulohta. Aarteen porkkala maustetaan nokkosella.
Ihanat alkupalaleivät saat, kun levität saaristolaisleivälle tuorejuustoa, asettelet päälle nokkosporkkalaa, merileväkaviaaria, punasipulia ja tilliä. Kuva: Elina Lampela4 isoa porkkanaa
2 l vettä
2 rkl suolaa
Marinadi:
2 tl kuivattua nokkosta
2 tl nestemäistä savuaromia
1 tl suolaa
1 tl omenaviinietikkaa
2 rkl rypsiöljyä
Kuori porkkanat. Mittaa kattilaan vesi ja suola. Keitä porkkanoita noin 20 minuuttia suolatussa vedessä. Porkkanat saavat jäädä napakoiksi, joten älä keitä niitä liian kauan.
Anna porkkanoiden jäähtyä ja suikaloi ne pitkittäin juustohöylällä tai mandoliinilla. Sekoita marinadin ainekset lasipurkissa tai kannellisessa rasiassa. Lisää porkkanasuikaleet marinadiin, sulje purkin kansi ja heiluttele niin että marinadi leviää.
Anna porkkalan marinoitua jääkaapissa suljetussa rasiassa 1–2 vrk. Tarjoile porkkala kylmäsavulohen tapaan esimerkiksi saaristolaisleivän päällä.
Vinkki! Nestemäinen savuaromi on pienessä pullossa myytävää kastiketta. Esim. kotimaista Poppamies-savuaromikastiketta saa ruokakaupoista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
