Suomen menestynein keittiömestari Matti Jämsén menehtyi 41-vuotiaana
Matti Jämsén menehtyi keskiviikkona 14.10. lyhyen sairauden jälkeen.Matti Jämsén oli arvostettu keittiömestari sekä Suomessa että kansainvälisesti ja moninkertainen yrittäjä, joka parhaillaan kehitti ja kasvatti BAD-lounasravintoloidensa ketjua.
Jämsén oli intohimoinen kilpailija. Hän voitti Vuoden Kokki -kilpailun vuonna 2005. Bocuse d’Or -kilpailutoimintaan hän osallistui yhtäjaksoisesti lähes vuosikymmenen ajan. Jämsén edusti Suomea kilpailuissa kahdesti ja toimi myös Suomen joukkueen valmentajana.
Vuonna 2015 Jämsén sijoittui Bocuse d’Or -kilpailussa neljänneksi, mikä tekee hänestä Suomen parhaiten menestyneen Bocuse d’Or -kilpailijan yhdessä vuonna 2019 kilpailleen Ismo Sipeläisen kanssa.
Jämsén johti kilpailutoimintaa Bocuse d’Or Academy Finlandin presidenttinä vuodesta 2017 ja oli vuonna 2020 perustamassa Bocuse d’Or Academy Finland ry:tä, jossa hän toimi yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana.
Suomen Bocuse d’Or -joukkue otti suruviestin vastaan kesken Tallinnassa pidettävien Euroopan osakilpailujen, ja omistaa perjantain 16.10. kilpailusuorituksen Matti Jämsénin muistolle ja Jämsénin perheelle. Kilpailuissa järjestetään hänen kunniakseen hiljainen hetki.
Lue lisää:
Suomi neljäs Bocuse D'Orissa, Pohjoismaat juhlivat voittoa
Kiertotalousravintola Ultima pokkasi Vuoden keittiöteko -palkinnon
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

