Ruokateollisuus nojaa suomalaiseen alkutuotantoon
Maailman raaka-ainemarkkinoilla epävarmuus jatkuu ja tuotannon ja kysynnän vaihtelut kasvavat, asiantuntija kertoo. Ruuan saannin turvaaminen maailmassa on osa poliittista keskustelua.”Alkutuotannon säilyttäminen ja kehittäminen Suomessa on tärkeää elintarviketeollisuuden tuotannolle”, sanoo johtaja Marleena Tanhuanpää Elintarviketeollisuusliitosta
Hän muistutti alustuksessaan Food for life -vuosiseminaarissa Helsingissä maanantai 4.9, että vaatimukset raaka-ainetuotannon eettisyyttä ja kestävää kehitystä kohtaan kasvavat jatkuvasti.
Samoin kasvavat odotukset raaka-aineiden jäljitettävyydelle ja tuotannon vastuullisuudelle. Sertifiointijärjestelmien käyttö laajenee esimerkiksi soijan tuotantoon.
Raaka-aineisiin liittyvistä muutoksista Tanhuanpää mainitsee muun muassa veden. Sen merkitys elintärkeänä ja välttämättömänä raaka-aineena koko elintarvikeketjun toiminnan kannalta korostuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

