Pitääkö suomalaisissa ruokakaupoissa olla vuoden ympäri kaikki ne hedelmät ja vihannekset, joista pääsemme nauttimaan lomareissuillamme?
Lomareissun jälkeen kotona miettii vesi kielellä herkkuja, joita Välimeren saarella sai maistella. Mutta tarvitseeko suomalaisten ruokakauppojen hyllyjen notkua samoista ruoista, pohtii toimittaja Maija Ala-Siurua.
Sesongin ruoista kannattaa nauttia siellä, missä niiden raaka-aineet ovat lähiruokaa. Kuvassa avokadoja. Kuva: Viestimedian arkistoPalasin kotiin viikon lomamatkalta, joka oli täynnä toinen toistaan maukkaampia ruokaelämyksiä.
Vaikka lokakuu kolkuttelee ovella, Välimeren saarella puissa oli edelleen appelsiineja, sitruunoita, granaattiomenoita ja avokadoja. Viinirypäleet maistuivat auringolta ja sokerilta, tomaatit hehkuivat helakanpunaisina täynnä aromeita ja rucola oli suuri kuin peikonlehti.
Paikallisia herkkuja mutustaessa mieleen saattaa hiipiä ajatus, että näitä samojahan on tarjolla myös koti-Suomen ruokakaupoissa. Itse asiassa vuoden ympäri voi kaukana pohjoisessa poimia ostoskoriin maailman makuja ja palata hetkeksi lomatunnelmiin.
Vai voiko?
Puoliraakaa tuontitomaattia jyrsiessä loma ei tule ensimmäisenä mieleen. Ulkomainen rucola kärvistelee täällä muovikääreeseen pakattuna ja valtavasti vettä kasvattamiseensa vaativa avokado aiheuttaa syystäkin huonon omantunnon.
Pitääkö suomalaisissa ruokakaupoissa vuoden ympäri todellakin olla kaikki ne samat hedelmät ja vihannekset, joista pääsemme nauttimaan lomareissuillamme? Mielestäni ei. Jos ylipäätään haluaa syödä tuontiruokaa, soisi meidän kuluttajien suosivan mahdollisimman lähellä Suomea kasvatettuja sesonkituotteita.
Maapallon kannalta järkevintä olisi suosia kotimaista lähiruokaa ja suomalaisia sesonkeja. Sitä pärjää vallan mainiosti ilman avokadoja ja viinirypäleitä, kun tarjolla on milloin uusia perunoita, milloin rapsakkaa keräkaalia, syksyn punerruttamia omenoita, iloisenvärisiä porkkanoita – kesän ensimmäisistä mansikoita puhumattakaan.
Sitten, kun ulkomaanreissulla pääsee maistamaan paikallisia herkkuja, makuelämys on taatusti aito. Tuhansien kilometrien ja merimailien kuljetusmatkat eivät ole ehtineet nahistuttaa aromeja.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




