Yhä useampi haluaa kinkun valmiiksi paistettuna – kunhan se on kotimaista
Suurin osa suomalaisista haluaa kinkkua jouluna. Ostetuimpia ovat noin 3–5-kiloiset luuttomat kinkut.Joulukinkkujen keskikoko on pienentynyt viimeisten vuosien aikana, käy ilmi HK Scanin teettämästä joulututkimuksesta. Samassa selvityksessä kerrotaan, että 70 prosentilla vastaajista kinkku kuuluu joulupöytään.
Lähes joka toinen (46 %) valitsee kaupasta pakastekinkun. Joka neljäs nappaa mukaansa taas valmiiksi kypsennetyn kinkun joko palana tai valmiiksi viipaloituna.
HK Scanin tutkimus- ja vastuullisuusjohtaja Mikko Järvisen mukaan helppous ja ajan säästö ovat kriteereinä, kun ostetaan valmiiksi kypsää kinkkua.
”Ei tarvitse miettiä paistoaikoja, eikä valutella ja pakata paistorasvoja. Toisille taas kinkun paistaminen on tärkeä joulun traditio, joka tehdään vuodesta toiseen aina samalla tavalla. Laajat kinkkuvalikoimat tarjoavat onneksi jokaisen kinkkutarpeille sopivan ja taatusti herkullisen ratkaisun” Järvinen kertoo tiedotteessa.
Syöjien määrä on usein ratkaiseva tekijä, kun kinkkua valitaan. 3–5-kiloiset luuttomat kinkut ovat suosituimpia ja monelle alle kolmekiloinen kinkku on houkuttelevin.
”Vaikka hankittavan kinkun koko on monissa perheissä pienentynyt viime vuosien aikana, saatetaan tänä vuonna hankkia edellisjoulua isompi kinkku, koska joulu ajoittuu pitkään viikonloppuun”, Järvinen ennustaa.
Joulututkimuksen mukaan joulukinkun on suurimman osan vastaajista mukaan oltava kotimainen.
”Joulupöytään halutaan hankkia suomalainen kinkku. Joulututkimuksessamme 88 prosenttia vastanneista piti lihan kotimaisuutta melko tai erittäin tärkeänä”, Järvinen kertoo.
Järvinen muistuttaa suomalaisia paistinravan oikeasta hävitystavasta. Hän suosittelee käyttämään Kinkkutemppu-keräyspisteitä.
”Paras tapa paistinrasvan hävittämiseen on viedä se Kinkkutemppu-keräyspisteeseen, jolloin se voidaan käyttää uusiutuvan polttoaineen valmistamiseen. Ohjeet ja keräyspisteiden sijainnit on kerrottu kinkkutemppu.com-sivustolla”, Järvinen vinkkaa.
HK Scanin teettämä jouluruokakysely toteutettiin joulun 2022 aikana ja siihen vastasi Suomessa 800 henkilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







