Evira panee paistijauhelihan myyjät ruotuun
Evira valmistelee päätöstä siitä, mitä ruhonosia saa myydä paistijauhelihana. ”Kauppanimi ei ehkä muutu, mutta se, mitä siihen saa laittaa, muuttuu varmasti”, pääjohtaja Matti Aho sanoo.Päätöksen valmistelu etenee nyt toisin kuin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran pääjohtaja Matti Aho olisi toivonut. Hän odotti elinkeinon pystyvän itse määrittelemään uudet kriteerit paistijauhelihalle.
”Valitettavasti lihatalojen vastaukset olivat kovin ristiriitaisia”, Aho kertoo.
”Joidenkin mielestä pienikin määrä paistia riittää, toisten mielestä sitä ei tarvita ollenkaan, koska paistijauheliha on vain kauppanimi.”
Kauppanimi ei kuitenkaan saa pakkausmerkintäasetuksen mukaan johtaa kuluttajaa harhaan.
Evira sai viime syksynä näyttöä siitä, että paistijauhelihaan käytetään yleisesti muitakin ruhonosia kuin paistia.
Moni kuluttaja kokee tulleensa harhautetuksi tai ainakin yllätetyksi, niin myös Aho.
”Kuluttajana olin pettynyt.”
Aho ei äkkiseltään näe paljonkaan yhteistä paistijauhelihan kauppanimiongelmalla ja päivittäin otsikoissa pyörivällä hevosenlihalla.
Pääjohtaja myöntää, että kummassakin tapauksessa kuluttajaa on johdettu harhaan. Lisäksi toimijat ovat tavoitelleet taloudellista hyötyä käyttämällä ilmoitettua halvempia raaka-aineita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

