Ihana kampanja huomioi palvelutalojen ikäihmiset – leivo iloa ystävänpäiväksi
Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää ystävänpäivän leivontakampanjan 13 paikkakunnalla.Ikäihmisille tapahtumia järjestävä vapaaehtoistoimintayhteisö Siskot ja Simot haastaa 13 paikkakunnan asukkaat leipomaan palvelutalojen ikäihmisille ystävänpäiväkahvien kanssa tarjottavia leipomuksia.
Leivontatalkoisiin voi osallistua esimerkiksi kuivakakulla, pullapitkolla tai muulla laktoosittomalla ja pähkinättömällä leivonnaisella.
Leipomistalkoisiin voi osallistua Espoossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Jyväskylässä, Järvenpäässä, Keravalla, Nurmijärvellä, Porvoossa, Riihimäellä, Savonlinnassa, Tampereella, Tuusulassa ja Vantaalla.
Siskot ja Simot -yhdistyksen toiminnanjohtaja Eero Väisäsen mukaan tempauksen tarkoituksena on osoittaa välittämistä luovalla tavalla tuntematonta ikäihmistä kohtaan.
”Poikkeusaikana alkunsa saanut tempaus on kasvanut vuosi vuodelta yhä suuremmaksi ja suositummaksi ja se on tähän mennessä ilahduttanut jo päälle 3 400 palvelutalossa asuvaa ikäihmistä. Haluamme tuoda näkyväksi erilaisia luovia välittämisen tapoja ja leivontatempaukseen osallistuminen on yksi niistä”, Väisänen kertoo.
Vapaaehtoiseksi leipojaksi voi ilmoittautua 5. helmikuuta mennessä. Tarkemmat tiedot ilmoittautumiseen löytyvät Siskot ja Simot -yhdistyksen sivuilta.
Ilmoittautumisen jälkeen vapaaehtoisille toimitetaan ohjeet leivonnaisten toimittamisesta palvelutaloihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








