Lantmännen ostaa Vaasan-leipomoyhtiön
Pohjoismaiden suurimpiin elintarvikealan yhtiöihin kuuluva Lantmännen ostaa Vaasan Groupin sen nykyiseltä omistajalta Lion Capitalilta.Lantmännen-osuuskunta ostaa loput 92 prosenttia leipomoyhtiö Vaasan osakkeista Lion Capitalilta. Kaupan seurauksena Vaasan on osa Lantmännenin tytäryhtiötä Lantmännen Unibakea.
Osapuolet ovat sopineet, ettei kauppahintaa julkisteta. Kaupan toteutuminen edellyttää viranomaisten hyväksyntää. Omistajanvaihdoksen arvioidaan toteutuvan kuluvan vuoden puoliväliin mennessä.
Kaupan osapuolten tavoitteena on, että Vaasan ja Lantmännen Unibake laajentavat tarjontaansa ja asemaansa Itämeren alueella.
Yrityskaupan ansiosta pääsemme osaksi yhtä toimialamme johtavaa pohjoismaista toimijaa ja parannamme palvelu- ja toimituskykyämme asiakkaillemme ja kuluttajille, kertoo tiedotteessa Vaasanin toimitusjohtaja Esa Rautalinko .
Lantmännen on Pohjoismaiden johtavia toimijoita maanviljelyn, koneiden, bioenergian ja elintarvikkeiden alalla. Yhtiön omistaa 32 000 ruotsalaista maanviljelijää. Sillä on yli 8 000 työntekijää ja toimintaa yli 20 maassa. Liikevaihto on noin 33 miljardia Ruotsin kruunua.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

