Perunan hinta pomppasi kaksinkertaiseksi
Ruokaperunan kuluttajahinta on STT:n mukaan lähes kaksinkertaistunut vuoden takaisesta. S-ryhmä, K-ryhmä ja Lidl kertovat kaikki samanlaisesta kehityksestä.Perunan hinta on meillä keskimäärin 90 prosenttia suurempi kuin vuosi sitten. Kilo maksaa nyt noin 80 senttiä, kertoo STT:lle valikoimajohtaja Ilkka Alarotu S-ryhmästä.
Hinnannousu johtuu viime kesän kehnosta sadosta. Sää ei suosinut, muistuttaa kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitosta (MTK).
”Kevät oli myöhässä ja kesä pääosin heikkosateinen. Pohjanmaan pelloilla taas tulvi kesällä ja vielä toiseen kertaan lokakuun alussa.”
Tavallisesti Suomeen tuodaan keväisin joitakin satojatuhansia kiloja uuden sadon perunaa Välimeren alueelta. Lavonen arvelee STT:n haastattelussa, että tänä keväänä saattaa olla tarvetta isommallekin määrälle.
Myös Euroopassa viime satokausi oli heikko: päätuotantomaissa perunan varastomäärät ovat historiallisen alhaisella tasolla, kertoo MTK:n tuorein perunan markkinakatsaus, joka ilmestyi MT:ssä viime viikon maanantaina.
Perunaa tuodaan Suomeen ja viedään täältä joka vuosi. Tuonti on pääosin ruokateollisuuden käyttöön tai valmiina pakasteina. Ruokaperuna on kuitenkin aina lähes sataprosenttisesti kotimaista.
Heikosta sadosta huolimatta perunaa vietiin viime vuonna 27,2 miljoonaa kiloa - eniten Venäjälle.
Tiken tilaston mukaan tammikuussa ruokaperunan veroton tuottajahinta nettokiloille oli keskimäärin 29 euroa 100 kilolta eli sama kuin joulukuussa. Vuosi sitten tammikuussa sadasta kilosta maksettiin tuottajalle 11 euroa, osoittaa markkinakatsaus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

