McDonald’sin ruuasta viidennes Suomesta
Pikaruuan myynti on Suomessa kasvussa. Kotimaisen ruuan kannalta tilanne on huono, sillä esimerkiksi Suomen McDonald’sin elintarvikkeiden myynnin arvosta vain viidennes on kotimaista alkuperää.Pikaruuan tulevaisuus näyttää Suomessa lupaavalta Suomen McDonald’sin toimitusjohtajan Srdjan Krumpakin mielestä, sillä alan myynti on ollut kasvussa. Viime vuonna syyskuuhun mennessä ala kasvoi runsaan neljän prosentin tahtia.
Suomen McDonald’s-ketjun myynti vuonna 2010 oli 142,6 miljoonaa euroa, kasvua kertyi edellisvuodesta kymmenisen prosenttia.
McDonald’s pyrkii Krumpakin mukaan nykyisin tuottamaan ”hyvää ruokaa nopeasti” , kun aiemmin tunnus oli ”nopeasti ruokaa”.
Pyrkimys on hyvään laatuun, palveluun, ruokaturvallisuuteen, siisteyteen, edullisuuteen ja myös paikalliseen alkuperään.
Kotimaisuus ei kuitenkaan toteudu Suomessa kovin hyvin. Vain viidesosa koko ketjun ruuan arvosta on suomalaista alkuperää.
Esimerkiksi naudanlihapihvit tuotetaan Osi food -tehtaalla Puolassa. Tehdas tuottaa jauhelihapihvejä Euroopan McDonald’seille.
Kana tulee Tanskasta, ranskalaiset Hollannista, juusto Saksasta, mutta sämpylät ovat Suomesta Lantmännen unibakelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

