Yhdysvaltalaistutkijat päätyivät ikävään lopputulokseen: Jos syöt runsaasti grillilihaa, riskisi diabetekseen sairastumiseen kasvaa
Diabetes-riskin ja grillilihan syönnin välinen yhteys koski tutkimuksen mukaan punaista lihaa ja kanaa.
Tutkimuksen aineistona on käytetty yhteensä 140 000 sairaanhoitajan ja lääkärin 12–16-vuotisia seurantatietoja. Kuva: Kari SalonenYhdysvaltalaisen tutkimuksen mukaan runsas grillatun lihan syöminen voi olla yksi tekijä kakkostyypin diabeteksen puhkeamisen taustalla.
Tutkimuksessa yhteys havaittiin riippumatta siitä, miten paljon lihaa syö. Valmistustapa kasvattaa siis luultavasti riskiä diabeteksen puhkeamiseen.
Grillaamalla tai vastaavalla tavalla kypsennettyä lihaa vähintään 15 kertaa kuussa syövät sairastuivat tutkimuksen tulosten perusteella kakkostyypin diabetekseen kolmanneksen todennäköisemmin kuin vastaavaa lihaa enintään kolme kertaa kuussa nauttivat.
Diabetes-riskin ja grillilihan syönnin välinen yhteys koski tutkimuksen mukaan punaista lihaa ja kanaa. Myös runsas arvioitu heterosyklisten amiinien saanti liittyi suurentuneeseen diabetesriskiin. Heterosyklisiä amiineja syntyy, kun lihaa kuumennetaan korkeassa lämpötilassa. Ne on aiemmin yhdistetty myös suurentuneeseen syövän vaaraan.
Tutkimuksen aineistona on käytetty yhteensä 140 000 sairaanhoitajan ja lääkärin 12–16-vuotisia seurantatietoja. Siitä huolimatta, että tutkimuksissa huomioitiin kattavasti monia taustamuuttujia, ruokavalion ja ruoan valmistustavan lisäksi muutkin elintavat ovat voineet vaikuttaa tuloksiin. On siis syytä huomioida, että havainnot saattavat osin selittyä myös muilla seikoilla.
Tutkimus on julkaistu Diabetes Care -lehdessä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
