Baristamestari neuvoo: Näillä viidellä konstilla saat kahvikupillisesta parhaan nautinnon
Kahvia ei kannata hörpätä heti kuumimmillaan eikä missään nimessä seisottaa valmista kahvia lämpölevyllä kymmentä minuuttia pitempään.
Barista neuvoo juomaan kahvin kupista, jonka sisus on valkoinen, että juoman väri pääsee oikeuksiinsa. Aluksi kahvi saa myös jäähtyä jonkin verran. Kuva: Riitta MustonenKolminkertainen kahvinkeiton mestari eli Brewers Cupin SM-mitalisti Jani Mikkonen on perehtynyt kahvin suodattamisen saloihin perusteellisesti. Hän jos kuka tietää, miten keittää hyvät kahvit.
Yleisin tapa Suomessa on keittää kahvit perinteisellä kahvinkeittimellä, johon mitataan vesi ja kahvijauhe ja painetaan nappulasta. Keitin hoitaa loput.
Ensimmäinen ohje on, että älä koskaan mittaa vettä kahvikannulla, johon saattaa olla jäänyt kahvirasvaa edellisen kahvinkeiton jäljiltä. Kahvirasva kertyy vesisäiliöön lämpövastusten päälle ja härskiintyy.
"Siksi moni sanoo, että uudella keittimellä tulee parempi kahvi. Kahvi on parempaa, kun keitin on puhdas", Mikkonen tietää.
Toiseksi kannattaa mitata ainesosat tarkasti. Mikkosen ohje on 30 grammaa kahvia ja puoli litraa vettä. Eli käytännössä kolme kahvimitallista kolmeen noin puolentoista desin kupilliseen.
Kolmas ohje on kastella suodatinpussi, jopa huuhdella vesihanan alla. Tällöin pussista ei siirry kahviin paperinmakua. Kostunut pussi pannaan suodattimeen ennen kuin siihen mitataan kahvijauhe.
Sitten napsautetaan keitin päälle ja kahvi valmistuu.
Neljäs ohje on kytkeä lämpölevy pois päältä heti, kun vesi on valunut, ja heilutella pannua vähän, että kahvi sekoittuu. Tällöin kahvin voi myös siirtää termokseen, ellei keittimesi ole termoskeitin. Tai pannulapun päälle jäähtymään hetkeksi.
"Lämpölevyllä kahvi on pilalla kymmenessä minuutissa", tuomitsee Mikkonen. Ahaa, siksipä huoltoasemakahvissa on joskus se kitkerä vivahde...
Vanhassa sanonnassa "Kylmä kahvi kaunistaa" on sen verran perää, että Mikkosen mielestä kahvia ei pitäisi juoda kovin kuumana. Viides ohje onkin antaa kahvin jäähtyä kupissa ennen juomista.
"Parhaalta kahvi alkaa maistua 50–60-asteisena ja 40–50-asteisena se on parhaimmillaan", mestaribarista linjaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
