Aamulehti: Lidl-ilmiö? Pulloveden tuonti räjähti 2000-luvulla
Pulloveden tuonti Saksasta alkoi kasvaa voimakkaasti samaan aikaan kun Lidl aloitti Suomessa, kertoo Aamulehti.
Suomalaiset juovat monin verroin enemmän ulkomaista pullotettua vettä kuin 2000-luvun alussa. Kuva: Joel RosenbergPulloveden tuonti nousi vuoden 2002 1,3 miljoonasta litrasta toissa vuoden 22 miljoonaan litraan, Aamulehti selvitti Tullin tilastoista.
Leijonanosa, 21 miljoonaa litraa, on peräisin Saksasta.
Aamulehden mukaan pulloveden tuonnin kasvu alkoi samaan aikaan, kun Lidl aloitti toimintansa Suomessa.
Väliin tuonti oli nykyistäkin korkeammalla tasolla. Vuonna 2007 pullovettä tuotiin melkein 34 miljoonaa litraa.
2010-luvulla trendi onkin kääntynyt. Tuonti on laskenut, ja kotimaisen veden myynti kasvanut.
Eniten vettä myydään kauppojen omilla tuotemerkeillä.
Aamulehti:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
