Ruukuissa kasvaa lähiruokaa Marttojen opastuksella
Martat järjestävät kevään aikana eri puolilla maata Satoa ruukusta ja laatikosta –tapahtumia. Niissä kannustetaan ja opastetaan ihmisiä hyötyviljelyn saloihin.Hyötyviljely kiinnostaa entistä enemmän. Esimerkiksi Martoilta kysytään paljon hyötyviljelyn niksejä, kuten millaisilla kasveilla on hyvä aloittaa, millaisia astioita tai millaista multaa käytetään.
Marttapiirit vastaavat tiedontarpeeseen ja järjestävät viikosta 18 alkaen ympäri Suomea kaikille avoimia Kauha & kukkaro –tapahtumia. Niissä puhutaan hyötykasvien viljelystä ja annetaan vinkkejä oman sadon kasvattamiseen.
Toukokuu on hyvä aika aloittaa kylvämällä siemenet. ”Yrtit, salaatit, pinaatit, tomaatit, kurkut ja monet muut hyötykasvit viihtyvät parvekkeella, kerrostalon tai rivitalon pihalla tai katolla kaupungin sydämessä, kun ne saavat riittävästi valoa ja huolenpitoa”, kertoo Marttaliiton varatoiminnanjohtaja Asta Kuosmanen .
Martoissa uskotaan, että ympäristöjärjestö Dodon visio, jossa ”Tulevaisuuden kaupungit vihertävät kattopuutarhoineen, hedelmäpuubulevardeineen ja marjapensaspuistoineen”, rakennetaan ruukku ja laatikko kerrallaan.
Marttapiirien tapahtumien ja luentojen tarkat ajat ja paikat löytyvät piirien kotisivuilta http://www.martat.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

