Tajusin laitostuneeni, kun jouduin varmistamaan netistä ohjeet perunoiden keittämiseen
Pitkässä laitosputkessa arkielämän perustaidot ruoanlaitosta lähtien voivat päästä helposti ruostumaan, pohtii Eino Haase kolumnissaan.
Jos linjastoruokaa on helposti saatavilla, voi kynnys omaan keittiöön kasvaa yllättävän suureksi. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpaaElämäni laitosluontoisen ruokailun parissa alkoi salakavalasti.
Ensin päiväkodin purkkiruokaa, sitten eskarin eväsleipiä ja heti päälle yhdeksän vuotta peruskoulun pottumuusia. Suvet kuluivat kesäleirien kanttiineissa herkutellen.
Peruskoulua seurasi lukion lusiminen lounaskahvilassa, jonka jälkeen vuorossa oli varusmiespalvelus valmisruokapusseineen. Ennen kuin ehdin nuolaista sormiani, vei tie jo yliopiston ruokalaan.
Vuosikausien harjoittelun jälkeen oltiin tultu lopulta pisteeseen, jossa olisin osannut koota linjastolla liihottavan tarjottimeni täyteen sapuskaa vaikka unissani.
Harmi vain, että omat ruoanlaittotaitoni jäivät tässä tarinassa varsin vajavaisiksi.
Edes kotitalouden tunneista ei ollut kohdallani pelastajaksi, kun piti pöljyyttään pelata taikinapallolla poikain kanssa pesistä. Olin laitosvuosieni jäljiltä surkea kokki.
Tilanteen vakavuuteen heräsin kuitenkin varsinaisesti vasta muutama kuukausi sitten, kun suosimani opiskelijaravintola laittoi väliaikaisesti pillit pussiin kesäkuun alussa. Palataan astialle syyskuussa!
Kun valmista ruokaa ei enää ollutkaan edullisesti tarjolla, päätin hetken mielijohteesta keittää kotona kesäpäivän kunniaksi padan täydeltä perunoita. Maailman helpoin juttu, ajattelin.
Järkytyin tajutessani, että jouduin varmistamaan keittoajan pituuden internetistä googlaamalla. Olin vieraantunut omasta keittiöstäni pahemman kerran.
Tilanteeni tajuaminen oli lopulta järkytyksen positiivinen puoli, sillä kuten useimmissa asioissa elämässä, on muutos todella mahdollinen vasta silloin, kun suostuu myöntämään itselleen tosiasioiden laidan.
Kuluvana kesänä olenkin ottanut pieniä, mutta varmoja askelia kohti ruokakaapissa pölyttyneitä keittokirjojani.
Valmistamani annokset eivät toki ole edelleenkään kummoisia, mutta varmasti parempia ja ravintoarvoiltaan rikkaampia kuin lähikaupan kylmähyllystä poistettu kolmioleipä.
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
