Hyvää Suomesta on yhä arvostetuin alkuperämerkki
Hyvää Suomesta -tuotteiden raaka-aineet ovat keskimäärin 90-prosenttisesti kotimaisia.
Hyvää Suomesta -merkissä lipuu sinivalkoinen joutsen. Se kertoo, että tuotteen raaka-aineista 75–90 prosenttia on kotimaisia. Kuva: Pentti VänskäHyvää Suomesta -merkki sijoittui sijalle 18. Markkinointi & Mainonta -lehden ja Taloustutkimuksen Brändien arvostus 2018 -tutkimuksessa. Tutkimuksessa oli mukana 541 brändiä ja vastaajina kaikkiaan 6 911 kuluttajaa.
Hyvää Suomesta säilytti asemansa Suomen arvostetuimpana alkuperämerkkinä. Tutkimus on raportoitu edellisistä vuosista poikkeavalla tavalla, jonka vuoksi suoria vertailuja edellisvuosien sijoituksiin ei tämän enempää voi tehdä.
Hyvää Suomesta -merkityn tuotteen tulee olla valmistettu Suomessa. Raaka-aineiden kotimaisuus voi vaihdella tuotekohtaisesti 75–100 prosentin välillä.
Tuotteissa toteutunut keskimääräinen raaka-aineiden kotimaisuusaste on 90 prosenttia. Merkin kriteerit ovat läpinäkyvät ja ne kattavat kaikki tuoteryhmät. Kotimaisuuden toteutumista tuotteissa myös valvotaan.
"Hyvää Suomesta -merkin vahva arvostus perustuu siihen, että jokainen kuluttaja kohtaa sen päivittäin ja merkki myös lunastaa lupauksensa", kehuu merkkiä hallinnoivan Ruokatiedon toiminnanjohtaja Tiina Lampisjärvi.
"Erityisen iloisia olemme siitä, että ikäluokassa 25–39-vuotiaat olemme Top10-ryhmässä."
Hyvää Suomesta -merkkiä käyttää noin 300 yritystä. Merkkiä kantavia tuotteita on noin 10 000. Hyvää Suomesta –merkityissä elintarvikkeissa on tarjontaa ja valinnanvaraa jokaiselle, myös eritysruokavaliota noudattaville tai eettisiä arvoja painottaville.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
