Nyhtökauran koe-erät vietiin käsistä, nyt alkaa varsinainen myynti
Gold & Greenin lanseeraama nyhtökaura on runsaasti valkuaista sisältävä uusi kasvistuote. Se tehdään kaurasta, herneestä ja härkäpavusta.Nyhtökaura on suomalainen ruokainnovaatio, johon on käytetty kauraa, keltahernettä ja härkäpapua. Uuden valmistustekniikan ansioista siinä on rakenne, joka vastaa lihan suutuntumaa.
Tuote on herättänyt runsaasti kiinnostusta, ja sen ensimmäisten erien saapuessa kauppoihin tuotteet on myyty hetkessä esimerkiksi Stockmannilla.
Kauppa on mainostanut eriä lähinnä sosiaalisessa mediassa. Asiakkaita on ollut laidasta laitaan.
"Ei voida määritellä jotain tiettyä asiakasryhmää, joka nyhtökauraa ostaisi", Stockmannin ostaja Suvi Juutilainen kertoo.
"Kaikki, mitä olemme toimittajalta saaneet, on myyty todella nopeasti. Tähän mennessä saadut erät ovat olleet melko pieniä. Ensi viikosta eteenpäin tuotetta aletaan saada säännöllisesti joka viikko ja silloin saatavuus laajenee kaikkiin Suomen Stockmann Herkkuihin."
MTV kertoo, että myös S-ryhmä ja K-kaupat saavat nyhtökauraa valikoimiinsa: K-kauppoihin tuotetta aletaan toimittaa laajemmin torstaina ja Prismoihin ympäri Suomea lauantaista alkaen.
Juutilaisen mielestä kiinnostus on herännyt erityisesti onnistuneen markkinoinnin vuoksi.
"Tuote on saavuttanut todella suuren suosion, vaikka sitä on odotettu puoli vuotta. Kasvis- ja vegaaniruoka on tällä hetkellä nosteessa ja nyhtökaura on osunut juuri oikeaan aikaan", Juutilainen kuvailee.
"Uskon, että se tulee korvaamaan osan lihan kulutuksesta nimenomaan hyvänä proteiininlähteenä, myös hintansa puolesta."
Nyhtökaura valmistetaan suomalaisesta ja ruotsalaisesta kaurasta ja pavusta ja keskieurooppalaisesta herneproteiinista. Nyhtökauraa valmistava Gold&Green kertoo verkkosivuillaan haluavansa siirtyä pohjoismaiseen raaka-aineeseen, mutta herneproteiinin osalta se ei ole ollut mahdollista.
Luomuvaihtoehtoa ei ole vielä saatavilla. Stockmannin mukaan myös se voisi kiinnostaa.
"Katsotaan ensin, mille tasolle tämän nyt markkinoille tulevan tuotteen kysyntä asettuu alkuhuuman hälvettyä. Odotamme malttamattomana tuotantomäärien kasvua, jotta voimme vastata kysyntään."
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

