Elintarvikeketju haaskaa vuosittain 400 miljoonaa kiloa ruokaa
Kotimainen elintarvikeketju haaskaa vuosittain noin 400 miljoonaa kiloa ruokaa. Kotitaloudet heittävät ruokaa roskiin lähes puolen miljardin euron edestä.Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT:n arvion mukaan kotimainen ruokaketju haaskaa vuosittain keskimäärin 330–460 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa. Kotitalouksien osuus hävikistä on lähes 130 miljoonaa kiloa ja elintarviketeollisuuden noin 100 miljoonaa kiloa, joka vastaa muutamaa prosenttia tuotantomäärästä.
”Yhteensä hävikki on 10–15 prosenttia kulutetusta ruoasta”, kertoo tutkimuspäällikkö Juha-Matti Katajajuuri . Hän on MTT:n Foodspill-hankkeen vastuullinen johtaja.
Kotitalouksissa hävikki tarkoittaa, että rahaa lentää roskiin vuosittain noin 400–500 miljoonaa euroa. MTT on käynnistänyt hankkeen ruokahävikin syiden ja ehkäisykeinojen selvittämiseksi.
Vastaa 200 000 auton päästöjä
Hukkaan heitetyn ruuan tuottaminen on suuri ja täysin turha taakka ympäristölle. Suomessa se vastaa noin prosenttia kaikista kasvihuonekaasupäästöistä. Katajajuuren mukaan ruokahävikistä johtuvia päästöjä voi verrata myös 200 000 henkilöauton vuotuisiin päästöihin.
MTT:n tutkimus ei sisällä alkutuotannossa aiheutuvaa hävikkiä. Katajajuuren mukaan maatalouden osuutta arvioidaan parhaillaan ja ensimmäisiä tuloksia odotetaan ensi vuoden puolella.
Kansainvälisiin tutkimuksiin verrattuna suomalaiset haaskaavat ruokaa maltillisesti. Siinä missä roskiin lentää alle sata kiloa vuodessa henkeä kohden, muualta Euroopasta ja länsimaista on julkaistu jopa kaksinkertaisia hävikkejä.
Osin erot johtuvat erilaisista laskentatavoista. EU pyrkii yhtenäistämään ruokahävikin mittaamisen, jotta hävikkiä voitaisiin myös vähentää. Tavoitteena on puolittaa EU-alueen ruokahävikki vuoteen 2025 mennessä.
Leipomotuotteilla suurin hävikki
Saarioinen Oy:n laatujohtaja Maarit Kyyrö kertoo, että teollisuuden sivuvirtoja päätyy hukkaan osin siksi, ettei niistä valmistetuille tuotteille löydy ostajia. Siten kulutustottumukset vaikuttavat hävikkiin.
Kyyrön mukaan yhä suuremmalla osalla kuluttajista on kovat laatuvaatimukset lihatuotteille.
”Eläimillä ei saisi olla sidekudosta, eikä broilerilla koipia”, hän kuvailee.
Elintarviketeollisuuden toimialoista suurin hävikki kohdistuu leipomotuotteisiin, joista noin 7 prosenttia menee hukkaan. Meijeriteollisuuden hävikki on noin 3 prosenttia ja liha- ja valmisruokateollisuuden runsaat 2 prosenttia.
Katajajuuren mukaan kotitalouksien ruokahävikkiä voidaan hillitä kehittämällä sopivia pakkauskokoja. Tutkimuksen mukaan eniten ruokaa haaskaavat yksin asuvat naiset ja vähiten suurperheet.
Tutkimukseen osallistui 380 kotitaloutta ja lukuisa määrä elintarvikealan yrityksiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

