
Suomen paras hunaja tulee tällä kertaa pohjoisesta
Kokenut tarhaaja kuljetti osan pesistä Torniosta vielä kauemmas Lappiin tuottamaan aromikasta alkukesän hunajaa.Suomen paras hunaja 2025 -kilpailun voitti torniolainen ammattitarhaaja Markku Mykkälä. Raadin mielestä Muoniossa tuotetussa voittajassa maistuivat Pohjois-Suomen hunajille tyypilliset aromit.
Voittaja valittiin Suomen Mehiläishoitajain Liiton Sadonkorjuuseminaarissa Lappeenrannassa lauantaina.
Palkintoperusteluiden mukaan Ranta-Ruonajärven rannalla tuotettu Mykkälän hunaja on kauniin punertavaa, juoksevaa ja siinä maistuvat Lapin luonnon aromit. Mehiläiset keräsivät hunajan alkukesästä muun muassa hillasta ja puolukasta kukinta-aikaan, sillä alun perin tarhaaja vei pesät paikalle mökkiläisen pyynnöstä metsämarjojen pölytykseen.
Markku Mykkälä on pitkän linjan ammattitarhaaja, jonka hunaja on palkittu aiemminkin. Kuva: Suomen mehiläistarhaajien liitto ryMarkku Mykkälä on pitkän linjan ammattitarhaaja, ja harvinaisuus Pohjois-Suomessa. Yli kolmisenkymmentä vuotta mehiläisiä hoitaneella tarhaajalla on ainutlaatuista kokemusta ja tälläkin hetkellä noin 85 mehiläispesää. Niistä suurin osa tuottaa hunajaa Tornion seudulla.
Kymmenkunta pesää Mykkälä kuitenkin kuljettaa vuosittain kauemmas pohjoiseen Oloksen ja Äkäslompolon ympäristöön tuottamaan aromikasta alkukesän hunajaa. Urakka palkittiin nyt Suomen parhaan hunajan tittelillä.
Suomen paras hunaja -kilpailuun osallistui tänä vuonna huikeat 157 hunajaa Lapista Turun saaristoon.
Suomen paras hunaja -kilpailuun osallistui tänä vuonna huikeat 157 hunajaa Lapista Turun saaristoon. Kilpailusarjoja oli kolme: kiteytetty hunaja, juokseva hunaja sekä lajihunaja, ja lisäksi valittiin paras paikallisyhdistyshunaja. Noin 150-henkinen seminaariyleisö äänesti esiraadin valitsemista hunajista kunkin sarjan voittajan sekä kaikkein parhaana pitämänsä hunajan.
Kiteytettyjen hunajien sarjassa parhaaksi äänestettiin Petra Öhmanin samettisen pehmeä hunaja Turun saaristosta Houtskarista ja juoksevien hunajien voittajaksi Mikkelissä mehiläisiään hoitavien Nora Suojasen ja Maarit Partasen hunaja. Paikallisyhdistyskilpailun parhaaksi äänestettiin Stadin Tarhaajien ja Hunajafrendien Markku Ristevirran aromikas juokseva hunaja Helsingin Itä-Pakilasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





