Näin saat ruoan säilymään paremmin jääkaapissa – 5 vinkkiä hävikin pienentämiseksi
Suomalaiset ovat entistä innokkaampia säilömään ruokaa. Syinä ovat elinkustannusten nousu sekä ruokahävikin minimoiminen.Yhä useammassa kotitaloudessa kiinnitetään tarkemmin huomiota ruokahävikin määrään, ilmenee Prisman myyntidatasta.
SOK:n mukaan säilytysrasioiden myynti on kasvanut Prismoissa alkuvuodesta yli kahdeksan prosenttia. Tiiviisti suljettavien rasioiden myynti on kasvanut yli 35 prosenttia. Lisäksi kylmälaukkujen ja kylmävaraajien myynti kasvoi toukokuussa yli 50 prosenttia.
Prisman kodin myyntipäällikkö Matti Viitanen jakoi viisi vinkkiä, joiden avulla voi hyödyntää säilytystuotteita ja pitää ruoan pidempään hyvänä sekä maukkaana jääkaapissa.
- Säilytä ruoat oikeissa paikoissa jääkaappia. Moderneissa jääkaapeissa on usein eri lämpötilat vihanneksien ja lihan säilytykseen.
- Hyödynnä lasin näkyvyyttä. Lasista tehty säilytysastia tarjoaa muovisia paremman näkyvyyden siihen, missä kunnossa ruoka on. Muovissa ruoka helpommin “piiloutuu” jääkaappiin.
- Ruoka tulee olla jäähdytetty ennen jääkaapissa säilytystä, muutoin se huonontaa muiden jääkaapissa säilytettävien ruokien säilymistä.
- Kaikki muoviset ruoansäilytysastiat ovat elintarvikekelpoisia, ja niistä löytyy merkinnät mihin ne soveltuvat ja mihin eivät. Kuluneita vanhoja muoviastioita ei suositella ruoan säilytykseen vaan ne kannattaa kierrättää ajoissa. Astioita, joissa ruoka ostetaan kaupasta (esim. jäätelöpurkki tai take away -astia), ei suositella uudelleenkäytettäväksi.
- Älä sekoita eri ruokalajeja keskenään vaan laita ne omiin ruoansäilytysastioihinsa, jotta maut eivät sekoitu.
Viitanen uskoo säilytystuotteiden kasvaneen kysynnän taustalla olevan osaltaan jo usean vuoden jatkunut elämisen kustannusten nousu.
”Koska rahaa on vähemmän, ihmisistä on tullut entistä tarkempia ruokahävikin kanssa. Se näkyy meillä muun muassa siten, että yhä useampi asiakkaistamme on kiinnostunut ruoan oikeaoppisesta säilyttämisestä. Moni haluaa saada niin sanotusti kaiken ruoan hyödynnettyä ja pidennettyä ruoan käyttöaikaa”, Viitanen kertoo tiedotteessa.
Säilytystuotteiden kysynnän odotetaan jatkuvan pitkälle kesään.
”Kun elohopea kipuaa hellelukemiin, meillä näkyy ihan selkeä piikki marjojen säilömiseen ja mehustamiseen tarkoitettujen tuotteiden myynnissä. Suomi on hyvä marjamaa, jossa puhtaita luonnon antimia on kaikkien saatavilla. Tästä kertoo myös se, että erilaiset marjapoimurit ovat viime vuosina keikkuneet myydyimpien tuotteiden listalla tasaisesti”, Viitanen sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





