Suomalainen yksin asuva nainen heittää eniten ruokaa pois – keskimäärin jokaisen suomalaisen ruokahävikki on 24 kiloa
Jokavuotinen hävikkiviikko alkoi maanantaina ja jatkuu sunnuntaihin asti.
Ruuan jääminen lautastähteeksi, ruuan liiallinen valmistaminen ja haluttomuus syödä samaa ruokaa uudelleen ovat yleisiä syitä ruokahävikin syntymiselle. Kuva: Jaana KankaanpääRuoka on liian hyvä ja tärkeä asia hukattavaksi. Jokainen voi löytää oman tapansa vaikuttaa positiivisesti ruokahävikkiin, kannustaa hävikkiviikon järjestäjä Kuluttaja-lehti. Tänä vuonna viikon aikana halutaan nostaa esiin ruuan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä erityisesti kuluttajille.
Hävikkiä syntyy eniten kotitalouksissa. Jokainen suomalainen heittää keskimäärin 24 kiloa syömäkelpoista ruokaa pois. Tämä on noin kuusi prosenttia kaikesta kuluttajien ostamasta ruoasta. Määrän on arvioitu tuottavan yhtä paljon hiilidioksidipäästöjä kuin noin 100 000 keskivertohenkilöautoa.
Selkeästi eniten ruokaa heittää pois yksin asuva nainen. Mutta myös lapsiperheet tuottavat paljon hävikkiä. Niissä kotitalouksissa, joissa eniten ostetaan ja käytetään rahaa ruokaan, syntyy myös ruokahävikkiä kaikkein eniten.
Suomalaisessa ruokaketjussa menee yhteensä noin 450 miljoonaa kiloa hukkaan. Kotitalous haaskaa kolmanneksen, viidennes hävikistä syntyy ravintoloissa ja joukkoruokailuissa, viidennes teollisuudessa, vajaa viidennes kaupassa ja runsas kymmenen prosenttia alkutuotannossa.
Ruokahävikin vähentämisessä kyse ei ole ainoastaan ruokaketjun toiminnasta, vaan kaikista ruuan kanssa kosketuksissa olevista tahoista. Erityisesti kuluttajien tietoisuuden, taitojen ja asenteiden on muututtava, muistetaan kampanjasivulla
Kotitalouksien ruokahävikki johtuu useimmiten suunnittelemattomuudesta, tilanteiden muuttumisesta sekä keittiötaitojen heikkoudesta ja viitseliäisyyden puutteesta. Tähteitä ei osata tai haluta hyödyntää ja parasta ennen -merkintää ei osata erottaa viimeisen käyttöpäivän -merkinnästä.
Selkeästi yleisin syy ruuan poisheittämiseen on ruuan pilaantuminen. Ruoka on myös saattanut näyttää täysin syömäkelpoiselta, mutta ei olla haluttu ottaa riskiä. Kuluttajien toiveet ja korkeat vaatimukset heijastuvat myös teollisuuden, kaupan ja ravintoloiden hävikkiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
