Peruna palaa suomalaisten lautasille – ruokahifistely ensi vuoden ruokailmiö
"Ilmastotietoinen kuluttaja ymmärtää eron täällä kasvatetun perunan ja kaukaa lennätetyn riisin välillä", toteaa asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungar.
Kuluttajan ostoskoriin menee entistä enemmän luomutuotteita, tuoreita yrttejä ja raakamakkaroita. Kuva: Riitta MustonenK-ryhmän Ruokailmiöt 2019 -raportin mukaan tiedostava kuluttaminen vaikuttaa jopa yli puolella kuluttajista arjen valintoihin. Asiakasnäkemysjohtaja Heidi Jungarin mukaan se tarkoittaa, että kuluttajat valitsevat entistä enemmän vihanneksia, lähiruokaa ja pientuottajien tuotteita. Liki kolmannes pyrkii välttämään muovia.
Arjen hyvinvoinnista on Jungarin mukaan edetty täsmähyvinvointiin. Ruokavaliota räätälöidään juuri itselle sopivaksi ja siihen sisältyy illuusio, että teen itselleni hyvää, kun valitsen esimerkiksi tummaa suklaata tai proteiinijäätelöä.
Kasvimaitojen myynti on noussut huimasti ja lihaa korvaamaan haetaan entistä luonnollisempia tapoja, kuten vaikka härkäpapuja.
Verkkokaupasta ruokansa tilaa neljä prosenttia kuluttajista, mutta määrä kasvaa. Ruokailmiöt-tutkimuksen mukaan jopa 45 prosenttia haluaisi kokeilla ruuan tilaamista verkosta.
Ruokahifistely on myös voimakkaassa kasvussa. "Etsitään vaikutteita ammattilaisilta ja suositaan tuotteita, joilla on tarina. Sesongit, tuoreet yrtit ja pientuottajien tuotteet korostuvat", Jungar toteaa.
K-kaupoissa paikallisten tuotteiden myynti on kasvanut kymmenen prosentin vuosivauhtia.
K-ryhmä listasi myös, mitä raaka-aineita suomalaiset uskovat käyttävänsä enemmän ensi vuonna. Viiden kärkeen kiilasivat valmiiksi perattu ja fileoitu kala, marjat, tuoreet yrtit, metsäsienet ja peruna.
"Perunan suosio on nousussa. Perunasta on kehitetty uusia tuotteita ja sen käyttäminen on aiempaa helpompaa. Ilmastotietoinen kuluttaja ymmärtää eron täällä kasvatetun perunan ja kaukaa lennätetyn riisin välillä", Jungar pohtii.
Tuotteista ensi vuonna enemmän aiotaan käyttää lähileipomon leipiä, pientuottajien tuotteita, kotimaisesta rukiista leivottuja leipiä, pienpanimo-oluita ja hävikkiruokaa.
Ruokailmiöt-tutkimus perustuu kauppiaiden ja K-kaupan asiantuntijoiden haastatteluihin ja K-ryhmän kuluttajapaneelin tutkimukseen, johon vastasi lokakuussa 1 069 kuluttajaa. Tutkimus tehtiin edellisen kerran kaksi vuotta sitten.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
