Paistijauhelihan nimi ei kelpaa
Evira on pyytänyt lihataloilta ehdotuksia paistijauhelihan nimen tai koostumuksen muuttamiseksi. Harhaanjohtavasta nimestä on Evirassa saatu näyttöä.Nimi ei saa olla harhaanjohtava. Paistijauhelihan nimeä ja koostumusta pohdittiin Eviran järjestämässä kokouksessa pari viikkoa sitten. Neuvotteluun oli kutsuttu suurimmat lihatalot ja Elintarviketeollisuusliitto.
Ongelma nousi päivänvaloon syyskuun lopulla, kun MT kertoi naudan paistijauhelihan sisältävän muitakin ruhon osia kuin paistia. Evira on viime kuukausina saanut tilanteesta näyttöä.
”Paistijauhelihaan todella käytetään yleisesti muitakin ruhonosia kuin pelkkää paistijauhelihaa”, lakimies Jorma Pitkänen kertoo.
Lihatalot eivät valmista paistijauhelihaa tismalleen samoista ruhon osista. Paistin osuus vaihtelee. Toimijat eivät Pitkäsen mukaan mielellään esittele omia reseptejään.
Snellman tosin kertoi jo syyskuussa avoimesti, että heidän tuotteensa sisältää paistia 5–30 prosenttia raaka-aine- ja markkinatilanteesta riippuen. Lisäksi tuote sisältää lapaa ja etuselkää.
Kuluttajalla oikeus tietää
Evira on tulkinnut pakkausmerkintäasetusta siten, että nykyinen nimi paistijauheliha johtaa kuluttajaa harhaan. ”Meidän kantamme on ennallaan.”
Lihatalojen näkemykset ovat Pitkäsen mukaan tähän asti poikenneet Eviran tulkinnasta. Ongelmaan etsitään nyt ratkaisua.
Evira odottaa lihatalojen esittävän oman kannanottonsa vielä tämän vuoden puolella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

