Europarlamentaarikko – kansanko edustaja?
Kuvittelen vaikuttaneeni enemmän Suomen asioiden hoitoon, kun äänestin ennakkoon europarlamenttivaaleissa kuin äänestäessäni viime eduskuntavaaleissa. Galluppien mukaan suurin osa kansasta on eri mieltä. Parhaat ihmiset halutaan Suomen eduskuntaan.
Liputan eurovaalien puolesta ensinnäkin siksi, että EU vaikuttaa oikeasti sekä sisä- että ulkopolitiikkaamme. Lisäksi parlamentin valta luultavasti kasvaa edelleen komissioon nähden. Kaiken päälle yksinkertainen prosenttilasku on puolellani: ääneni Suomen tasolla on merkittävämpi siksi, että niin harva äänestää europarlamenttivaaleissa.
Saatan tietysti olla vain naiivi. Kukahan sitä oikeaa valtaa Euroopassa käyttää: EKP, liikepankit vai suuryritykset lobbareineen?
Sopivan ehdokkaan löytyminen ei ollut itsestään selvää. Kahlasin läpi useita vaalikoneita eliminoidakseni sen, että ehdokkaat ovat ehkä taktikoineet vastauksissaan. He voivat vastata eri tavalla, koska otaksuvat tiettyä vaalikonetta käyttävän tiettyjen asioiden kannattajat.
Näin Heikki Vuorela huomasi tapahtuvan verratessaan Maaseudun Tulevaisuuden ja Uuden Suomen vaalikoneisiin annettuja vastauksia (MT 14.5. sivu 8).
Yritin myös muistaa, että koneisiin perustuva ehdokkaitten haarukointi on aina rajallista, koska kaiken kattavia kysymyksiä ei kukaan voi laatia. Lopulta kävi niin, että kun tietty ehdokas nousi kaikissa tuloksissa kärkipäähän, hän syrjäytti aiemmin harkitsemani ehdokkaan.
Kyseinen henkilö ei ole nykyinen europarlamentaarikko. Tunnettuna vaikuttajana hänen aatemaailmansa oli kyllä osittain jo tuttua. Lopulta hänen tärkeinä pitämänsä asiat alkoivat näyttää aivan omia ajatuksiani vastaavilta.
Kun huomasin, että galluppien mukaan hän ei taida päästä läpi, aloin miettiä, pitäisikö äänestää suoraan hänen puolueensa parasta todennäköisesti valituksi tulevaa ehdokasta. Järkevä työkaverini kuitenkin muistutti, että tämä alkuperäinen ehdokkaani kerää nyt annetuilla äänillä pääomaa tulevalle uralleen.
Muutaman tutun kanssa juteltuani olen kuullut monenlaisista äänestämisstrategioista. Aika yleistä tuntuu olevan jättää protestiksi äänestämättä. Europarlamentti kun tuntuu elävän omaa elämäänsä jossain kaukana meidän arjesta.
Joidenkin mielestä mepit ovat kadonneet heti vaalikampanjan jälkeen ja muuttuneet jopa ylimielisiksi.
Toiset ajattelevat, että parlamenttiehdokkaalle annettu ääni kiihdyttää joka tapauksessa Euroopan liittovaltion kehitystä. Unionin vastustajat jäävät taas vähemmistöön ja suuri äänestysprosentti antaa enemmistölle paremmat valtuudet integraation syventämiseen.
Jotkut ovat sanoneet äänestävänsä jotakin puoluetta vastaan. He eivät siis ole löytäneet itselleen läheistä puoluetta, vaan selvän inhokin.
On niitäkin, joita äänestetään siksi, että heidät halutaan mahdollisimman kauaksi Suomesta.
Kun näiden seikkojen lisäksi ottaa huomioon, että suurin osa eurooppalaista jättää äänestämättä, meppi ei voi kehua mandaattinsa vahvuutta.
Keskustelujen jälkeen jäin miettimään, miksi omatkin europarlamentaarikkomme tuntuvat niin etäisiltä. Ainakin he ovat kaukana ja harvoin esillä kotimaan tiedotusvälineissä. Koko parlamentti yli 700 vieraista kulttuureista tulleiden edustajiensa toimijana tuntuu jo aika käsittämättömältä.
Tiedän toistavani itseäni, kun sanon, että valta turmelee. Aina. Jaloimmatkin. Mutta kun se on edelleen totta.
Mitä vähemmän valtaa saanutta vahditaan, sitä todennäköisemmin hän viittaa muille kinnasta. Europarlamentaarikolle on helpompaa kuin kansanedustajalle alkaa pitää itseään kansan yläpuolelle nousseena valittuna.
Meillä suomen kielessä on loistava ilmaus: ”kansanedustaja”. Kun vaikkapa ministeriksi kohonnut poliitikko alkaa pitää omia aivoituksiaan ylivoimaisena tavalliseen kansaan nähden, häntä voi muistuttaa, että edustat kansaa.
Kun parlamentin jäsen alkaa pitää itseään oikeana ja kansaa vääränä, hyödyttääkö muistuttaa, että olet kuule parlamentaarikko, jossa nöyryyden sijaan alkaa näkyä suuruudenhulluuden oireita?
jukka.pasonen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
