Avohakkuu sopii hyvin Pohjolan ilmastoon
Avohakkuu mahdollistaa kannattavan puunkorjuun ja puutavaralle kohtuullisen kantohinnan, kirjoittaja toteaa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoEtenkin eteläisellä pallonpuoliskolla, mutta myös usein Euroopassa avohakkuu mielletään metsän hävittämiseksi tai ryöstökäytöksi.
Tiheään asutuissa maissa suuri osa metsistä on taajamien välisiä lähivirkistysalueita. On ymmärrettävää, että tällaisen alueen paljaaksihakkuuta kauhistellaan.
Vuoristoisilla seuduilla avohakkuut lisäävät maan- ja lumivyöryjen riskiä.
Nämä seikat ovat taustalla, kun EU:ssa on pyrkimystä avohakkuiden rajoittamiseen.
Pohjoismaissa, myöskään Suomessa, ei ole pelkoa aavikoitumisesta tai maanvyöryistä avohakkuun jälkeen.
Meidän ilmastossamme metsän uusiutuminen on kautta aikain tapahtunut suurelta osin avovaiheen kautta joko metsäpalon tai myrskyjen avulla.
Metsätaloudessa avohakkuu kuuluu meillä vakiintuneeseen metsänhoitomenetelmään, niin sanottuun metsikkötalouteen, jossa metsän uudistaminen hoidetaan istuttaen tai kylväen, mikäli ei ole edellytyksiä luontaiseen uudistumiseen siemenpuiden avulla.
Avohakkuu on erittäin kustannustehokas menetelmä, koska puunkorjuussa saavutetaan suuret säästöt, kun puumäärä voidaan korjata pieneltä alalta.
Metsiämme on 1960-luvulta lähtien kasvatettu metsiköittäin, ja usein käyttäen avohakkuuta metsän uudistamisvaiheessa. Tulokset ovat olleet pääpiirtein hyviä: 50 vuodessa puuston määrä on noussut enemmän kuin 50 prosenttia, ja metsien kasvu kaksinkertaiseksi.
Tämä kehitys on tehnyt mahdolliseksi niin tehokkaan metsien hyödyntämisen, että 40 viime vuoden aikana olemme voineet hakata koko nykypuuston määrän puutavaraa.
Hakkuumahdollisuudet metsissämme kasvavat edelleen voimakkaasti. Lähitulevaisuudessa voimme lisätä merkittävästi sekä sahatavaran että kuitukokoisen puun käyttöä. Samalla paranevat myös mahdollisuudet puuenergian käytön lisäämiseen.
Voimakkaasti kasvavat metsämme varastoivat kasvuunsa hiiltä niin paljon, että määrä vastaa puolta koko maamme teollisuuden hiilipäästöistä.
Metsikkökasvatuksen vaihtoehdoksi esitetyssä peitteisessä eli jatkuvassa kasvatuksessa puita kerätään yksittäin sieltä täältä. Saman puumäärän hakkaamiseksi joudutaan käsittelemään moninkertainen metsäala hakkuulla. Puunkorjuun kustannus nousee voimakkaasti, ja kantohinta jää pienemmäksi. Kun koneen tuotos jää pieneksi, menetelmän yleistyminen vaatisi korjuukoneiden määrän suurta lisäystä.
Luonnon kannalta menetelmä suosii varjoa sietävää kuusta ja seinäsammalia, sen sijaan avointen alojen kasvien ja eläinten ympäristöt huonontuvat. Männyn ja koivun uudistuminen huononee ratkaisevasti ja jatkuvan kasvatuksen alueet muuttuvat vähitellen puhtaiksi kuusikoiksi. Menetelmän paras puoli on maisemahaitan vähäisyys.
Avohakkuu mahdollistaa kannattavan puunkorjuun ja puutavaralle kohtuullisen kantohinnan. Metsänviljelyä käyttäen saavutamme nopean uudistumisen sekä mahdollisuuden hyödyntää metsänjalostuksen merkittäviä tuloksia.
Avohakkuu auttaa valoa ja avoimia paikkoja vaativia kasvi- ja eläinlajeja. Jopa koskemattomien erämaiden linnuksi mainittu metso hyväksyy avohakkuun jälkeen syntyneen metsän soidinpaikakseen ensiharvennushakkuun jälkeen.
Suomessa avohakkuiden jäljiltä ei synny puupeltoja. Siitä pitävät huolen maaston vaihtelevuus sekä taimikoita hoitavien kymmenientuhansien metsänomistajien erilaiset näkemykset ja tavoitteet metsänsä kasvattamisessa.
Eniten avohakkuita arvostellaan maisemavaikutusten takia. Hakattu kuvio ei näytä ”oikealta metsältä” 20 vuoteen.
Nykyään haittaa vähennetään säästöpuuryhmillä ja erilaisia hakkaamattomia suojakaistoja jättäen. On myös kehitetty käytäntöjä, joiden avulla esimerkiksi kesämökkiläiset voivat säilyttää maisemaansa sopimalla tonttinsa viereisen metsänomistajan kanssa pystyyn jätettävien hakkuualueen puiden talousmenetyksen korvaamisesta.
Tänä keväänä herätti hämmennystä eräiden metsäntutkijain julkistama tieto, jonka mukaan hiilipäästöt ovat nousseet avohakkuun ja maanmuokkauksen jälkeen.
Tämä ilmiö on luonnollinen, mutta lyhytaikainen. Luulisi metsäntutkijain tietävän, että metsässä vaikutusta pitäisi aina tarkastella koko kiertoajan eli noin 80 vuoden jaksoissa. Tällöin hyvin kasvavan puuston hiilensidonta on varmaan merkittävämpi kuin alkuvaiheen päästö.
Me suomalaiset osaamme hoitaa metsämme menetelmin, jotka sopivat meidän ilmasto-oloihimme, puulajeihimme, puunhankintamenetelmiimme ja kunkin metsänomistajan mieltymyksiin. Avohakkuu on yksi käyttökelpoiseksi havaittu menetelmä.
Nyt on vain vaarana se, että monet virkamiehemme ovat niin vahvasti EU:hun päin nyökällään, että pieni vihjekin sieltä päin ollaan valmiina työstämään säännöksi eli direktiiviksi tai lainsäädännöksi.
Herra varjelkoon meitä näiltä EU-byrokratian mallioppilailta!
Tapio Laiho
metsänhoitaja
Jyväskylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
