Myös SDP on valmis luopumaan joistain maataloustuista: "Uskomme, että maataloudesta voidaan tehdä entistä enemmän aitoa liiketoimintaa"
Puoluesihteerin mielestä suomalaisen maatalouden pitää erikoistua, kasvattaa tehokkuutta sekä hyödyntää uusia innovaatioita.
Elinkeinorakenteen monipuolistamisen ja mahdollisen tukipolitiikan muuttamisen tulee SDP:n Rönnholmin mukaan tähdätä siihen, että Suomen kilpailukyky suhteessa kilpailijamaihin paranee. Kuva: Kai TirkkonenMT kertoi aiemmin tällä viikolla, että vihreät haluaa ensi vaalikauden poliittisen tavoiteohjelmansa luonnoksen perusteella leikata kansallisia maataloustukia.
SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm kieltäytyy MT:lle lähettämässä sähköpostiviestissä ottamasta suoraan kantaa siihen, mitä mieltä puolue on vihreiden alustavasta linjauksesta. Hän toteaa, että SDP:n mielestä viljelijöitä tulee palkita tuotannon tehokkuuden kasvattamisesta, uusien tuotantoteknologioiden käyttöönotosta sekä ympäristöllisesti kestävää kehitystä ja tuotantoeläinten hyvinvointia lisäävästä toiminnasta.
"Puolue luopuisi niistä tuista, jotka eivät edesauta näitä tavoitteita. Uskomme, että suomalaisesta maataloudesta voidaan tehdä entistä enemmän aitoa liiketoimintaa, joka palkitsee myös tuottajat reilulla tavalla. Lisää avoimuutta tarvitaan myös maatalouden tukien hallintoon", Rönhholm linjaa.
Puoluesihteerin mielestä suomalaisen maatalouden pitää erikoistua, kasvattaa tehokkuutta sekä hyödyntää uusia innovaatioita. Lisäksi maaseudun elinkeinorakennetta on hänen mielestään edelleen monipuolistettava, eikä suomalainen tukipolitiikkaa voi pitkittää alan rakennemurrosta. Elinkeinorakenteen monipuolistamisen ja mahdollisen tukipolitiikan muuttamisen tulee tähdätä siihen, että Suomen kilpailukyky suhteessa kilpailijamaihin paranee.
"Kokonaisuutena sektori on merkittävä työllistäjä ja sellaisena se voi säilyä", Rönnholm kirjoittaa viestissään.
Rönnholm huomauttaa, että Suomen maatalouspolitiikka on osa EU:n maatalouspolitiikkaa, jota ollaan parhaillaan uudistamassa. Hän muistuttaa myös, että Suomi poikkeaa muusta Euroopasta siinä, että kansallisten maataloustukien merkitys on edelleen maatalousyrittäjille erittäin suuri.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
