Tuotanto kasvoi helmikuussa 2,4 prosenttia vuoden takaisesta
Teollisuus, rakentaminen ja palvelualat ylläpitivät kasvua.
Kausivaihtelusta puhdistettu tuotanto laski helmikuussa 0,1 prosenttia edelliskuukauden eli tammikuun tasolta. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIKansantalouden tuotanto kasvoi helmikuussa 2,4 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus.
Tuotannon kasvua pitivät yllä etenkin teollisuus ja rakentaminen sekä palvelualat. Teollisuudessa ja rakentamisessa tuotanto kasvoi kolme prosenttia ja palveluissa kaksi prosenttia viime vuoden helmikuusta. Alkutuotanto pysyi viime vuoden helmikuun tasolla. Alkutuotannolla tarkoitetaan muun muassa maa- ja metsätaloutta.
Kausivaihtelusta puhdistettu tuotanto laski helmikuussa 0,1 prosenttia edelliskuukauden eli tammikuun tasolta. Tilastokeskus tarkensi arviotaan kansantalouden tuotannon kasvusta tammikuun osalta ylöspäin 2,2 prosenttiin. Aiempi arvio tammikuun kasvusta oli 0,9 prosenttia vuoden takaisesta.
Kuukausittain julkistettava tuotannon suhdannekuvaaja ennakoi bruttokansantuotteen kehitystä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
