Lähde: Euroopan komission puheenjohtajaksi nousee todennäköisesti hollantilainen Frans Timmermans – Kokous jatkuu huomenna
Maratonneuvottelut Brysselissä ovat tältä erää päättyneet. Timmermansin nimi on ollut vahvoilla, ja neuvotteluja jatketaan tiistaina.Euroopan komission uudeksi puheenjohtajaksi tullaan mahdollisesti nimittämään hollantilainen sosiaalidemokraatti, komission sääntelyn parantamisesta vastaava komissaari Frans Timmermans. Näin kertoo EU-lähde huippukokouksen käytävillä.
Yli kellonympäryksen kestäneet neuvottelut jäsenmaiden kesken pysäytettiin maanantaina päivällä. Niitä jatketaan tiistaina, minkä tuloksena valitaan kolme EU:n merkittävää pestiä. Kokouksessa valitaan komission puheenjohtajuuden lisäksi Euroopan neuvoston puheenjohtaja, parlamentin puhemies sekä korkea edustaja.
Kokous alkoi eilen sunnuntaina illalla.
Neuvottelut nimityksistä ajautuivat kuitenkin yöllä vaikeuksiin Euroopan parlamentin sosiaalidemokraattiehdokas Timmermansia koskevan kompromissiesityksen takia. Koska valinnoissa täytyy ottaa huomioon maantieteellinen sijainti, sukupuolten välinen tasapaino ja ehdokkaiden poliittinen tausta, nimitykset ovat pitkiä ja vaikeita.
Itä-Euroopan Visegrad-maita hiersi Timmermansin nimitystä koskeva kompromissiesitys, kun taas muualla Euroopassa häntä on pidetty hyvänä ehdokkaana tilanteessa, jossa muut EU-instituutioiden huippupaikat jaettaisiin Euroopan parlamentin suurimman ja kolmanneksi suurimman poliittisen ryhmän, EPP:n ja liberaalien kesken.
Timmermans on joutunut ottamaan yhteen Itä-Euroopan maiden kanssa työskennellessään komissiossa oikeusvaltioperiaate-asioiden kanssa.
Neuvoston puheenjohtajaksi nostetaan ehkä bulgarialainen Maailmanpankin johdossa työskentelevä Kristalina Georgieva, joka kuuluu Euroopan parlamentissa keskusta-oikeistolaiseen EPP-perheeseen. EPP saattaa saada myös Euroopan parlamentin puhemiehen paikan. Toinen vaihtoehto on, että se jaetaan liberaalien ja EPP:n kesken.
Liberaaleille jää siten todennäköisesti korkean edustajan paikka. Siihen voisi nousta Belgian pääministeri Charles Michel tai tanskalaiskomissaari Margrethe Vestager.
Jotta sukupuolten tasa-arvokysymys saadaan ratkaistua, liberaaliryhmän tanskalainen kärkiehdokas Vestager voisi sopia myös komission ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi.
Jäsenmaiden ehdokkaat tulee hyväksyä vielä Euroopan parlamentissa.
Nimitykset yritetään saada mahdollisimman pian pakettiin. Paketin hyväksyminen ei kuitenkaan ole varmaa.
"Kun on istuttu eri kokoonpanoissa jo 18 tuntia, niin halutaan saada aikaan ratkaisuja", lähteet kertovat huippukokouksen käytävillä.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

