Vihreät: Koulutuspolitiikan suunta käännettävä hallituksessa
Vihreät haluaa muun muassa, että kaikille lapsille palautetaan täysi oikeus varhaiskasvatukseen.
Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen ja puolueen varapuheenjohtaja Touko Aalto esittelivät vihreiden ehdotuksia hallituksen puoliväliriiheen. Kuva: LEHTIKUVA / Jussi NukariVihreät jatkaa aiempia vaatimuksiaan koulutukseen panostamisesta. Puolueen mielestä hallituksen pitäisi kääntää koulutuspolitiikan suunta ja tehdä parannuksia muun muassa varhaiskasvatukseen.
Vihreät haluaa muun muassa, että kaikille lapsille palautetaan täysi oikeus varhaiskasvatukseen ja että ryhmäkokoja päiväkodeissa pienennetään.
Keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen muodostama hallitus kokoontuu tarkastelemaan politiikkaansa ja tulevien vuosien linjauksia ensi maanantaina ja tiistaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
