”Metsässä on meidän vessat ja taukopaikat” – Kysely paljasti raskaan liikenteen kuljettajien työn todellisuuden
Kyselyn mukaan tauko- ja lepopaikoista on pulaa etenkin öisin. Kyse on AKT:n mukaan viime kädessä Suomen huoltovarmuudesta.
Kyselyyn vastaajista yli 60 prosenttia kertoo, että mahdollisuudet käyttää huoltoasemien palveluja ovat heikentyneet kahden vuoden aikana. Kuva: Jaana KankaanpääRaskaan liikenteen taukopaikkoja on liian vähän erityisesti pitkille ja raskaille yhdistelmille, selviää Auto- ja kuljetusalan työntekijäliiton (AKT) tuoreesta kyselystä.
Kyselyyn vastaajista yli 60 prosenttia kertoo, että mahdollisuudet käyttää huoltoasemien palveluja ovat heikentyneet kahden vuoden aikana.
Levikkeitä ja taukopaikkoja on liian vähän. Erityisesti öisin auki olevia asemia on vähemmän. Lähes neljä viidesosaa kaikista vastaajista on sitä mieltä, että niitä ei ole riittävästi.
”Metsässä on meidän vessat ja taukopaikat”, eräs vastaajista sanoo.
Lähes kaikki pitkien ja raskaiden yhdistelmien kuljettajista kertovat, että levikkeitä ja taukopaikkoja on aivan liian vähän.
Noin joka kymmenes kuljettaja kertoo, että vessa löytyy helposti. Valtaosa kamppailee asian kanssa päivittäin tai vähintään viikoittain. Ajoneuvoyhdistelmien koon kasvaessa myös ongelmat lisääntyvät.
”Metsässä on meidän vessat ja taukopaikat.”
Yöpymispaikan löytyminen on kyselyn mukaan useimmilla reitistä kiinni: joillain reiteillä se löytyy mutta toisilla ei. Reilu kymmenesosa kertoi, että se löytyy helposti.
Yöpymispaikassa ei välttämättä myöskään löydy suihkua tai muita sosiaalitiloja. Moni joutuukin yöpymään siten, että ei pääse työmatkalla suihkuun jopa pariin päivään. Etenkin naiskuljettajille kunnollisten sosiaalitilojen puute on iso ongelma.
”Lämmin ruoka on se juttu, minkä kuljettaja tarvitsee.”
Yli puolet vastaajista kertoo, että etenkin yöllä tarjolla oleva ruoka on ”lihapiirakka nakeilla” -tyyppistä. Lähes joka kymmenes joutuu yöpymään paikoissa, joissa ruokaa ei ole lainkaan saatavilla.
”Se, että asema on auki ja vain kahvilinjastosta voi jonkun sämpylän ostaa, ei oikein riitä. Lämmin ruoka on se juttu, minkä kuljettaja tarvitsee”, eräs vastaaja sanoo.
Tilanteen korjaaminen riittävälle tasolle vaatii tiedotteen mukaan laajaa yhteistyötä. Valtion, kuntien ja kaupunkien on huomioitava raskaat ajoneuvot tie- ja palveluverkon suunnittelussa sekä kaavoituksessa. Samalla työmarkkinajärjestöjen ja työnantajien on yhdessä varmistettava kuljettajille riittävät työolosuhteet, että syöminen ja lepääminen onnistuvat.
AKT:n toukokuussa lähettämään kyselyyn saatiin liki 400 vastausta raskaan liikenteen kuljettajilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





