HK irtisanoi jättisikalan sopimuksenyllättäen
HK irtisanoi tuhannen emakon emakkosikalan tuotantosopimuksen yllättäen viime viikolla. Syynä irtisanomiseen on sikalan sijainti ja sikaruuhka. Irtisanotun Sikaco Oy:n toimitusjohtaja Hannu Uimonen varoittaa muita sikayrittäjiä, etteivät irtisanomiset jää tähän.
”Olo on petetty ja uhrattu”, kuvaili Uimonen perjantaina kuultuaan HK:lta, että lihatalo irtisanoo tuotantosopimuksen.
”Ollaan oltu keskiarvoa parempi tila taloudellisesti ja tuotokselta. Kaikki velvoitteet on aina hoidettu. Vuosi sitten HK:n tuotantoneuvojat hoputtivat laajentamaan ja yhdessä tehtiin investointisuunnitelmia.”
Sikoco Oy:llä on tuhat emakkoa ja vuosituotos on 27 000 porsasta. Lopettaminen ei ole vaihtoehto, sillä tuotantoon on investoitu paljon ja velkaa on. Täysin auki kuitenkin on, kuka ottaa tilan porsaat jatkossa, kun vuoden kestävä irtisanomisaika HK:n kanssa päättyy.
Uimonen sanoo, että HK vähentää nyt emakkoja ringistään. Heidän yhtiönsä osui lopetettavien listalle, sillä Parikkala ei ole HK:n mielestä sijainniltaan sopiva paikka.
Uimonen varoittaa muita sikatiloja, että sopimusten irtisanominen tuskin loppuu tähän.
Sikaco Oy:llä on seitsemän työntekijää. Uimonen on harmissaan myös heidän tulevaisuutensa puolesta.
HK vastasi MT:lle lauantaina, että sopimuksen irtisanominen pitää paikkansa ja sikalan sijainnilla on vaikutusta päätökseen.
”HK Scanilla on ollut tarve pienentää emakoiden määrää sikaketjussaan. Sopeuttamisen yhteydessä tuotantoa saatetaan jossain määrin keskittää lähemmäs teurastamoa, mikä lyhentää eläinkuljetusmatkoja ja pienentää myös ympäristövaikutuksia”, viestintäjohtaja Marja-Leena Dahlskogin lähettämässä sähköpostissa kerrotaan.
Viesti jatkuu: ”Maantiede ei ole määräävä tekijä päätöksenteossa, mutta voi vaikuttaa yhtenä osana kokonaisuutta. Sopimuksen irtisanominen on aina vakava ja tarkkaan harkittu päätös.”
Suoraan HK:sta ei sanota, että sopimusten irtisanomisia olisi tulossa lisää. Se kuitenkin sanotaan, että emakkomäärää aiotaan vähentää.
”Arvioimme, että nykyisen porsasmäärän tuottamiseen tarvitaan jatkossa entistä vähemmän emakoita.”
”Sianlihaa on kysyntään nähden liikaa ja hinnat ovat laskeneet. Tällä hetkellä vientikohteita sianlihalle ei juuri ole. Ylitarjonnasta johtuen Suomeen tuodaan halpaa sianlihaa, jolle laskusuhdanteessa ja vähittäiskaupan tiukassa hintakilpailussa on ostajansa”, HK:sta kerrotaan.
Taustalla ovat muun muassa Venäjän asettamat vastapakotteet sekä Euroopan poliittinen ja taloudellinen epävarmuus.
”Tilannetta on pyritty helpottamaan muun muassa viemällä porsaita muihin Euroopan maihin, mutta tukkoisen sikamarkkinan takia porsaiden kysyntä vientiin on heikkoa. Suomi, joka on tunnettu vastuullisesta kotieläintuotannostaan, ei valitettavasti saa etumatkaa suhteessa kilpailijamaihin tälläkään saralla.”
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila on tyrmistynyt HK:n tekemästä päätöksestä.
”Nyt ollaan vaarallisilla vesillä, jos sijaintia käytetään irtisanomisperusteena. Tapauksessa on myös HK:lta typerä kevyt heitto, että olisi ilmastoteko, kun syrjäisempien alueiden tiloja suljetaan pois.”
Marttila sanoo, että sikaketjun vaikeassa tilanteessa näkyvät halpuuttamisen jäljet.
”Milloin maakuntien alueosuuskaupat ja muut kauppiaat heräävät kehitykseen? Sikalat ja teurastajat ajetaan ahtaalle ja koko maaseutu näivetetään. Sitäkö halpuuttajat haluavat?”
Tuure Kiviranta
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
