MT 50 VUOTTA SITTEN – TO 18.6.
Kuivuudesta alkaa taas muodostua pulma erityisesti kevätviljojen kehitykselle. Myös juurikasvit kärsivät ankaraa vesipulaa, ja tuholaiset ovat kuivuuden ansiosta päässeet niskan päälle ja aikaansaaneet paikoin jo pahojakin tuhoja. Varsinkin juurikaskirppaa on esiintynyt runsaasti. Syysviljat ovat sitävastoin selvinneet paremmin, sillä syvemmällä sijaitsevien juuriensa ansiosta ne ovat päässeet vesivaroihin käsiksi. Myös niittonurmet ovat tällä hetkellä hyvän näköisiä, mutta laitumille kaivattaisiin kipeästi vettä uutta kasvua varten, kertoo maist. Heikki Hakkola Lounais-Suomen koeasemalta Mietoisista Maaseudun Tulevaisuudelle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
