Susiasiassa tiivistyy maaseudun ja kaupungin ristiriita
Tarja Cronberg otti (MT 22.3.) kantaa suurpetopolitiikkaan ja etenkin susiasiaan. Ikävän sävyn asiaan toi se, että hän tutkijataustastaan huolimatta sortui tunteiluun ja vihreään retoriikkaan.
Mitään niin kutsuttua susivihaa maassamme ei ole, vaan uskon, että valtaosa suomalaisista hyväksyy suden osaksi maamme luontoa.
Metsästäjäkunta, joka todennäköisesti on maamme lainkuuliaisin ihmisryhmä, ei tässä asiassa muodosta mitään poikkeusta. Jokainenhan tietää, että aseensa ja sen mukana harrastuksensa menettää jo pelkän nyrkin heiluttamisesta.
Susiongelmaan tiivistyy maaseudun ja kaupunkiväestön yhä syvenevä ristiriita. Susikysymys on raadollisuudessaan osoittanut sen, että jopa virkakunta (Rktl ja Riistakeskus) on valmis levittämään väärää tietoa maaseudun vastaisen ilmapiirin luomiseksi.
Tämän takia Cronbergin olisi pitänyt aloittaa kirjoituksensa kysymyksellä: ”Kuinka iso maamme susikanta todellisuudessa on?”
Syksyllä 2012 Rktl antoi ymmärtää, että koko Keski-Pohjanmaalla on yksi mahdollinen susipari. Kun perholaiset tammikuussa 2013 kaatoivat kolme sutta, Yle uutisoi: ”Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos oli suunnitellut pannoittavansa nyt ammutun lauman kevään aikana.”
Satakuntalaiselle päivälehdelle Rktl:n tutkija Samuli Heikkinen kertoo, miksi viimeisin virallinen kanta-arvio Perhossa oli kaksi sutta. Jahdin kohteena oli viisi sutta, joista kolme tapettiin. Se tekee kaksi!
Kuitenkin satojen henkilöiden ja asiantuntijoiden tekemät laskennat osoittavat, että Keski-Pohjanmaalla on varmasti 17–20 sutta, mutta todennäköisesti lähemmäs 25.
Tilastotietojen ja maaseudun väestön tekemien havaintojen systemaattinen vääristely on jo saanut huvittavia piirteitä. Rktl:n omasta Tassu-järjestelmästä löytyy havaintoja, joiden olemassaolon sekä Rktl että Riistakeskus kirjallisesti kiistävät.
Kerätyt karhujen ulostenäytteet tutkittiin vain siltä osin, että Rktl:n antamalle kannan koolle saatiin vahvistus. Loppuosa (valtaosa) näytteistä ”katosi” ihmeellisellä tavalla. Vielä kummallisempaa oli, että nyt kun petoasiasta on noussut häly, mainitut ulostenäytteet löytyvät Rktl:stä ”ihan sattumalta”.
Rktl on koko 2000-luvun aikana kiistänyt kaikki suurpetojen siirtoistutukset. Kuitenkin tunnen toistakymmentä tapausta, joissa henkilö on kohdannut ”häkkiautoja” ja tai nähnyt petoja laskettavan luontoon vuosina 2011–2012.
Yhdestä tapauksesta Sievin ja Nivalan välisestä maastosta syksyllä 2012 pitäisi edelleen löytyä kännykällä otettuja valokuvia.
Norsunluutorneissaan istuvat tutkijat pannoittavat petoja voidakseen leikkiä petobingoa tietokoneillaan täysin piittaamatta niistä kärsimyksistä, joita pannat todistettavasti aiheuttavat eläimille niin Suomessa kuin muualla. Näistä on sekä valokuvia että eläinlääkäreiden lausuntoja.
Panta paristoineen on raskas taakka suden kaulassa, eikä sitä voida verrata tavallisen koiran kevyeen kaulapantaan.
Karhujen kaulan paksuus vaihtelee jopa kymmeniä senttejä vuodenajan mukaan ja karhuilla panta lienee vielä tuskallisempi mukana kannettava. Ei ole ihme, että karhut repivät kaulansa haavoille yrittäessään poistaa kiristävät pannat kaulastaan.
Erittäin salaperäinen tapaus oli thaimaalaispoimijan katoaminen Sallan metsissä 2010.
Katoamista edelsi tietoni mukaan puhelinsoitto ”päälleni käy koira, joka ei ole koira”. Miehen raadeltu ruumis löytyi kolmen kilometrin päästä katoamispaikalta, mikä joidenkin tiedemiesten mukaan sopii suden käyttäytymiseen.
Asiasta on vaiettu viranomaisia myöten, mutta yritän edelleen selvittää, mitä Sallan metsissä silloin tapahtui.
Koko susikysymys joutuu uuteen valoon, jos osoittautuu, että maamme sudet ovat entisen Neuvostoliiton rajakoirien jälkeläisiä, toisin sanoen laikan ja suden risteytyksiä. Maastamme löytyy tiedemiehiä, jotka tukevat tätä näkemystä.
Käsitykseni mukaan lajimääritystä ei dna:n avulla voida tehdä, vaan sillä määritellään vain yksilöiden välisiä sukulaisuussuhteita. Muutenhan koiranäyttelyjen rotumäärittelyyn ei tarvittaisi tuomareita vaan pelkkiä dna-liuskoja.
Levällään oleva suurpetokysymys on ratkaistavissa vain ja ainoastaan palauttamalla Rktl:n ja maaseudun väestön välinen luottamus ja yhteistyö sekä miehittämällä Rktl tutkijoilla, joille perinteinen tutkimustyö on tärkeämpää kuin fanaattinen vihreä uskonto.
Viikin toimistohuoneiden ikkunoista ohjattu maaseutupolitiikka tulee epäonnistumaan.
Kaj Granlund
Tampere
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
