Bordercollie Taran olemus muuttui sen syötyä uudesta SMAAK-ruokapussista, omistaja sanoo – "Näki, että koko koira oli kipeä"
Lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri on vetänyt takaisin eriä SMAAK Herkkä kala viljaton -nimistä tuotetta, jonka epäillään aiheuttaneen koirille vakavia oireita.
Lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri on vetänyt takaisin eriä SMAAK Herkkä kala viljaton -nimistä tuotetta, jonka epäillään aiheuttaneen koirille vakavia oireita. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.12-vuotias bordercollie Tara tuli omistajansa Tanja Kärjen mukaan silminnähden kipeäksi syötyään parin päivän ajan uudesta SMAAK-ruokapussista.
Lemmikkitarvikeketju Musti ja Mirri on vetänyt takaisin eriä SMAAK Herkkä kala viljaton -nimistä tuotetta, jonka epäillään aiheuttaneen koirille vakavia oireita.
Kirkkonummella asuva Kärki kertoo, että hän on syöttänyt kyseistä ruokaa kahdelle bordercollielleen noin parin vuoden ajan.
"Tämä on ollut molemmille koirille käypä ruoka, ja hyvin on toiminut tähän asti”, sanoo Kärki.
Viime viikon lopulla hän alkoi havaita Tarassa erilaisia pieniä muutoksia sen jälkeen, kun hän oli tarjoillut koirilleen SMAAK-ruokaa ensimmäistä kertaa alkuviikosta hankkimastaan pussista.
Viikonloppuun mennessä Tara vaikutti Kärjestä niin kipeältä, että hän kertoo ottaneensa yhteyttä Espoon eläinsairaalaan.
Toisessa bordercolliessaan, 6-vuotiaassa Volassa, ei Kärki kuitenkaan havainnut oireita.
Loppuviikon aikana Kärki havaitsi, että Tara-koira alkoi ontua kävellessään.
”En kiinnittänyt asiaan enempää huomiota, koska kyseessä on kuitenkin vanha koira. Ajattelin, että tänään on vain tällainen päivä”, hän kertoo.
Perjantaina hän huomasi, että koiran silmä vuoti vettä. Kärki kertoo antaneensa koirilleen SMAAK-ruokaa viimeisen kerran tuolloin. Myöhemmin samana iltana hän näki Mustin ja Mirrin takaisinvetoilmoituksen. Lauantaiaamuna Taran olemus oli Kärjen mukaan muuttunut.
"Ihmettelin vähän, kun koira ei tullut vastaan, makasi vain sohvalla ja katseli sieltä.”
Aamu-ulkoilulle lähtiessä Kärki kertoo havainneensa, että koira muun muassa ontui voimakkaasti, liikkui huonosti, roikotti päätään ja oli omistajansa mukaan hyvin kipeän oloinen. Ruokakaan ei aamupäivällä Taralle maistunut.
"Näki, että ei ollut mikään yksi kohta kipeä, vaan koko koira oli kipeä”, hän sanoo.
Kärki kertoo soittaneensa lauantaina Espoon eläinsairaalaan, ja sieltä kehotettiin jatkamaan toistaiseksi koiran tarkkailua ja tuomaan koira lääkäriin, jollei vointi muutu.
Hän kertoo käyneensä lauantaina palauttamassa ostamansa SMAAK-ruokapussin Mustiin ja Mirriin ja hakeneensa kaupasta lihaa ja riisiä, josta tehdä Taralle ruokaa.
Lauantai-iltana, vuorokausi viimeisen SMAAK-aterian jälkeen, koiran vointi alkoi Kärjen mukaan hiljalleen kohentua. Tuolloin Kärki koki, ettei eläinlääkärikäynnille ollut tarvetta. Sunnuntaina koira voi jo Kärjen mukaan paljon paremmin ja liikkui taas iloisesti.
"Ei tarvitse olla eläinlääkäri nähdäkseen eroa siinä kohtaa. Se oli ihan merkittävä.”
Maanantaina Tara-koira on Kärjen mukaan käyttäytynyt kuin mitään ei olisi viikonloppuna tapahtunutkaan.
Viranomaiset tutkivat parhaillaan takaisinvedettyä SMAAK-ruokaa ja selvittävät, onko ruoka epäiltyjen oireiden takana.
Kärki tiedostaa, ettei tarkkaa syytä ole selvinnyt. Toisaalta hänen mukaansa uusi SMAAK-ruokapussi oli ainut koirien arjessa ja rutiineissa tapahtunut muutos.
"Olemme siinä onnellisessa asemassa, että näinkin vähällä pääsimme” kertoo Kärki.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
