Panssari-Sisustaan tunnettu Patria irtisanoo henkilökuntaansa
Suomalais-norjalainen puolustustarvikekonserni kertoo uudistavansa organisaatiotaan.
Patriassa aloitettiin elokuun puolivälissä muutosneuvottelut, joiden piirissä oli lähes 1 200 työntekijää. Kuva: LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOPuolustustarvikekonserni Patria uudistaa organisaatiotaan, minkä seurauksena enintään 56 henkilöä irtisanotaan, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Patriassa aloitettiin elokuun puolivälissä muutosneuvottelut, joiden piirissä oli lähes 1 200 työntekijää.
Muutosneuvottelujen tavoitteena oli Patrian toimintamallin kehittäminen, vastaaminen kasvaneeseen kysyntään sekä tehokkuuden parantaminen.
Patrian omistavat Suomen valtio (50,1 %) ja norjalainen Kongsberg Defence & Aerospace AS (49,9 %).
Patrialla on toimipisteitä Suomen lisäksi muun muassa Belgiassa, Ruotsissa, Norjassa, Alankomaissa, Virossa ja Espanjassa. Vuonna 2022 Patrian liikevaihto oli 627,1 miljoonaa euroa, ja nyt konsernissa toimii yli 3 000 ammattilaista.
Yhtiö on tunnettu muun muassa kuusipyörävetoisesta kuljetuspanssariajoneuvostaan Pasista (Panssari-Sisu).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
