KUOLLUT Koneyrittäjä Asko Mattila
Sunnuntaina 14.12.2014 suru saapui odottamatta, koneyrittäjä Asko Mattilan elämä päättyi yllättäen, hän kohtasi matkansa pään metsässä Laitilassa työnsä ääressä tapaturmaisesti. Hän oli syntynyt 9.9. 1944.
Suru ja ikävä on suunnaton: Askoa jäivät kaipaamaan Marja-vaimo, sekä Niina-tytär perheineen, lukuisat ystävät ja sukulaiset. Metsien miehet, toiset urakoitsijat, metsänomistajat ja metsänparannustöiden vastaavat muistavat Askon, joka varmasti leveästi hymyili kaivurinsa hytistä, kun vierailija poikkesi hankkeelle. Silloin ei ollut kiirettä, juttu luisti ja Askon termospullosta riitti kahvia kävijällekin.
Askolle tärkeää oli, että työn jälki oli hyvää, ojat olivat kauniit ja mättäät kunnolliset. Koneet ja kalusto kunnossa, moitetta ei ole tullut, kiitosta kylläkin.
Asko Mattilan tekemä liki viidenkymmenen vuoden yhtäjaksoinen työsarka on ainutlaatuinen koko koneellisen metsänparannuksen historiassa. Työ metsässä kaivinkoneen kanssa alkoi 60-luvun puolivälissä kotipitäjässä Marttilassa, josta Asko perheineen muutti Paimioon ja myöhemmin Marjan kanssa Saloon.
Metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset ja yhteismetsät työllistivät ahkeraa urakoitsijaa, vain kova pakkanen piti Askon poissa hankkeilta. Varsinais-Suomen Koneurakoitsijoiden yhdistystä hän oli perustamassa ja oli yhdistyksen hallituksessa vuosia.
Mieleeni on jäänyt Marjan kertomus siitä, kun hän pyysi Askoa kirkkoon, Asko oli vastannut, että metsä on hänen kirkkonsa ja siellä hänen on hyvä olla. Ja metsään Askon teki mieli viimeisenäkin päivänään, kaivinkonetta piti huoltaa.
Harva meistä saa tehdä elämässään niin kuin haluaa. Askolle ahkeruus ja periksi antamattomuus mahdollisti hänelle tämän, metsä oli hänen työnsä ja harrastuksensa loppuun asti.
JUHANI VILJAKAINEN
Kirjoittaja on Asko Mattilan vävy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
