SS: Jalaton asiakas yön yli lattialla – hoitajat kertovat kotihoidon järkyttävästä tilanteesta
Taustalla on ympärivuorokautiseen hoivaan pääsyn kriteerien tiukentuminen mutta myös vuodeosastojen lakkautusaalto, jonka seurauksena hoitopaikkojen määrä alueella on vähentynyt.Savon Sanomien haastattelemat viisi Pohjois-Savon hyvinvointialueen kotihoidossa työskentelevää lähi- ja sairaanhoitajaa kertovat, että asiat kotihoidossa ovat tällä hetkellä pahasti sekaisin.
Työntekijät ovat rasittuneita ja aikataulut epärealistisia. Siirtymät on kellotettu liian tiukoiksi eikä työajanseuranta ota huomioon esimerkiksi roskien vientiä. Tilanteesta kärsivät eniten vanhukset.
Haastateltujen näkemykset kotihoidon tilanteesta vaihtelevat työtehtävän ja -alueen mukaan. Kuitenkin jokainen korostaa kuormituksen lisääntyneen ja kiireen kasvaneen. Lähihoitaja maaseutualueelta toteaa tilanteen menneen huonompaan suuntaan hyvinvointialueen aloituksen jälkeen.
”Emme saisi tehdä siivouksia, joita toki teemme. Kaikesta tällaisesta koetetaan kiristää”, hoitaja päivittelee tilannetta.
”Emme saisi tehdä siivouksia, joita toki teemme.”
Epärealistiset siirtymäajat asiakkaan luota seuraavan luo ovat ongelma sekä kaupungissa että maaseudulla.
”Etäisyys asiakkaiden välillä saattaa olla 30 kilometriä, mutta siirtymäaikaa saattaa olla laitettu vain kaksi minuuttia.”
Kuopiossa työtään tekevä haasteltava kutsuu siirtymiin varattua aikaa "ihan huuhaaksi".
”Siirtymä on mahdollinen, jos asiakkaat asuvat samassa rapussa. Muussa tapauksessa aikataulu menee pilalle.”
Yksi lähihoitajista kertoo kiireen näkyvän siinä, etteivät kaikki työntekijät esimerkiksi siivoa aina omia jälkiään asiakkaan luona.
Pidempiä matkoja työssään ajava lähihoitaja kertoo, että siirtymäajat tuovat heti aamulla riittämättömyyden tunteen siitä, kuinka työvuorosta selviää.
”Etäisyys asiakkaiden välillä saattaa olla 30 kilometriä, mutta siirtymäaikaa saattaa olla laitettu vain kaksi minuuttia.”
Kotihoidossa tehtävän työn kuormittavuutta on lisännyt myös asiakkaiden aiempaa huonompi kunto. Yhä useammalla on muistisairaus.
Taustalla on ympärivuorokautiseen hoivaan pääsyn kriteerien tiukentuminen mutta myös vuodeosastojen lakkautusaalto, jonka seurauksena hoitopaikkojen määrä alueella on vähentynyt.
Myös KYSin päivystyksen ajoittainen ruuhkautuminen näkyy kotihoidossa. Kuopiolaishoitaja kertoo, että asiakkaan saaminen päivystykseen on välillä kovan perustelun takana.
”Lähiviikkoina oli tapaus, että päivystyksessä oli huono tilanne eikä osastopaikkoja ole, joten asiakkaan olisi pitänyt pärjätä kotona. Eihän se ole mahdollista, jos asiakas on jalaton ja ollut jo yön lattialla.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









