Haaveesta tuli totta senioriteatterissa
Kari Salonen Hilkka Kirvesniemellä (vas. edessä) on yksi päärooleista näytelmässä Ikäihminen kohtaa teknologian. Kenraaliharjoituksessa ovat mukana myös Nasti Kurikka (oik. edessä), takana Helena Mölkänen (robotti), Liisa Kaukonen, Anna-Maija Parviainen, Raija Pehkonen ja Lauri Kopperi. Kuva: Viestilehtien arkistoMIKKELI (MT)
Kenraaliharjoitus on meneillään Kiiskinmäen päiväkeskuksessa. Teatteriryhmä Kutkutus on tilattu Helsinkiin esityksellä, jossa ikäihminen kohtaa teknologian kaikkine vempaimineen.
Yhdessä päärooleista nähdään Hilkka Kirvesniemi, 76.
”Kun olin kansakoulussa, mieleni teki kovasti päästä mukaan näytelmiin, mutta opettaja ei koskaan ottanut.”
Niinpä teatteriharrastus oli jäädä kokonaan kokematta.
”Kuinka ollakaan. Kun mieheni kuoli, lääkäri kehotti minua tulemaan tänne päiväkeskukseen.”
Kirvesniemi pani merkille, että päiväkeskuksessa kokoontuu joukko iloisia ihmisiä ja heillä on hauskaa keskenään.
”En heti tiennyt, mitä porukkaa se oli, mutta sitten ilmoitustaululla haettiin lisää väkeä Kutkutukseen.”
Ohjaaja Sari Mäkitalo-Tulokas kysyi tulevalta näyttelijältä, mitä rooleja hän haluaisi näytellä.
”No ainakin maatalon emäntää ja hienoa neitiä”, Kirvesniemi vastasi. Kumpikin toive on sittemmin toteutunut.
Näytelmässä Aittaromantiikkaa topakka emäntä pisti miestään ruotuun. Laiskansutkea mies livahti naapurin Iitaa vokottelemaan kun lehmiaitaa piti tehdä.
”Tuossa on ovi, ala kävellä”, emäntä komensi.
”Se oli hauska näytelmä. Siinä minä oikein polkaisin jalkaa sille miehelle, kun ei se vaihtanut likaisia vaatteitakaan kuin kerran kuussa.”
Mielikuva hienosta neidistä syntyi Kirvesniemelle pikkutyttönä, kun hän peilin edessä kokeili tätinsä lierihattuja.
”Ajattelin, että jos saisin esittää hienoa neitiä, minulla olisi varmasti lierihattu päässä niin kuin on ollutkin.”
Näytelmien teemat ja juonet syntyvät teatteriryhmän yhteistyönä. Roolit kehkeytyvät kunkin näyttelijän mielessä ja siksi teatterilaiset puhuvat mielen käsikirjoituksesta.
”Minulle nämä tarinat tulevat mieleen, kun valvon yöllä”, Kirvesniemi kertoo.
Käsikirjoitusta ei perinteiseen tapaan kirjoiteta paperille. Saattaisikin luulla, että yleisön eteen on pelottava mennä.
Kirvesniemen tunne on päinvastainen.
”Kun tarina on itse kehitelty, se pysyy paremmin mielessä. Vuorosanat saattavat hiukan muuttua esityksestä toiseen, mutta eihän yleisö tiedä, miten sen tarinan pitää mennä.”
Kirvesniemi sanoo olevansa hyvin onnellinen harrastuksestaan. Savolaisittain sanottuna ”minä saan ihan voimoo tiältä”.
Teatteri ei käynyt mielessäkään, kun Kirvesniemi aloitteli työuraansa tarkkailukarjakkona. Haaveet olivat aivan toisenlaiset.
”Olin kesäaikaan yhdessä talossa kierrolla ja minut laitettiin aittaan nukkumaan. Aitan katto vuosi ja minä siirtelin sänkyä paikasta toiseen, etten kastuisi. Silloin ajattelin, että voi kun saisin hyvän miehen ja olisi sama peti joka yö.”
Hyvä mies löytyikin ja perheeseen syntyi kaksi poikaa. ”Nuorempi poika asuu Mikkelissä, ja hän käy paljon auttamassa, kantaa puut ja tekee lumityöt.”
Kirvesniemi asuu yhä samassa suuressa maalaistalossa, johon hän tuli 51 vuotta sitten miniäksi Rantasalmelta. Lähimpään naapuriin on matkaa lähes kilometri.
Matka kaupunkiin taittuu talvisin taksilla ja sulan maan aikaan omalla autolla. Osaketta kaupungista on tarjottu, mutta turhaan.
”Minulla on niin juuret maassa, että en minä vielä tällä kunnolla lähde mihinkään.”
Elämä 76-vuotiaana tuntuu Kirvesniemestä monin tavoin elämisen arvoiselta.
”Minulla on enemmän onnen hetkiä kuin niitä vaikeita, vaikka niitä vaikeitakin on ollut mieheni kuoleman jälkeen paljon.” TARJA HALLA
Kutkutus on marssittanut
näyttä-
mölle
juopot,
hullut,
viagran
vikisijät, huorat,
papit ja punkkarit.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
