Kaleva: Palolentojen määrärahoille ylityslupa
Palolentoihin tänä vuonna alun perin budjetoitu 500 000 euroa käytettiin loppuun jo toukokuun aikana.
Palolentoihin tänä vuonna alun perin budjetoitu 500 000 euroa käytettiin loppuun jo toukokuun aikana. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIPalolentotoimintaan budjetoidulle määrärahalle on annettu ylityslupa, kertoo Kaleva. Maastopalojen tähystyslentoja hallinnoivasta Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta (avi) kerrotaan lehdelle, ettei lentoja ei keskeytetä, tuli lentotunteja miten paljon hyvänsä.
Palolentoihin tänä vuonna alun perin budjetoitu 500 000 euroa käytettiin loppuun jo toukokuun aikana. Sisäministeriö myönsi aville uutta määrärahaa myöhemmin yhteensä 800 000 euron edestä, ja nyt sekin saadaan ylittää.
Tänä kesänä on tehty kuluvan vuosikymmenen ennätys palolentotuntien määrässä, Kaleva kertoo. Palolentoja on lennetty tänä kesänä yhteensä 2 532 tuntia. Viime kesänä lennettiin yhteensä vain 529 tuntia.
Maastopaloja on tähän mennessä tilastoitu yli 2 400, joista metsäpaloja on ollut vajaa 1 300. Kaikkia kesän paloja ei vielä välttämättä ole tilastoitu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
