vierasyliö Osuustoiminnan haasteet muuttuvatyhteiskunnan kehityksen mukana

Kun tutkii suomalaisen osuustoiminnan kehitystä 1980-luvulta nykypäivään, huomaa miten koveneviin kehityshaasteisiin on yleensä onnistuttu vastaamaan. Myös yritysten luottamusjohto on pystynyt kehittymään tehtäviensä mukana, vaikka sitä jotkut silloin vakavasti epäilivät.

Koulutukseen, viestintään, tutkimukseen ja moneen muuhun kehitystyöhön on myös osuustoiminnassa viime vuosikymmeninä satsattu. Ennen Suomen EU-aikaa vallinneilla käytännöillä ei tänä päivänä pärjättäisikään.

Aivan kaikki eivät nopean kehityksen vauhdissa ole pysyneet.

Selvimmät poikkeukset näkyvät edistysmielisen osuustoiminnan konkursseina 1990-luvulla ja Hankkija-Noveran sekä Järvi-Suomen Portin tapauksissa. Huonosti isännöity raha hävisi niissä kuin tuhka tuuleen.

Pellervolaisen osuustoiminnan pelasti osaltaan se, että päätösvalta oli terveesti hajautettu eri alojen itsenäisille yrityksille. Sen sijaan punapääoman puolella Kansa-yhtiöiden Amerikasta alkaneet tappiot pääsivät vakavasti horjuttamaan koko keskitettyä valtarakennelmaa.

Tuottajaosuustoimintaa on tukenut myös se, että koko perheen toimeentulo voi riippua osuuskuntien menestymisestä. Pääomapanoksetkin ovat niissä usein korkeat. Joten omista osuuskunnista on pakko pitää huolta.

Osuustoiminnan keskinäisen yhteistyön perinne on heikentynyt Suomessakin. Kilpailulainsäädäntö on kiristynyt ja markkinatilanteet ovat muuttuneet.

Nykyaika korostaa yksipuolisesti kilpailua osuustoiminnan perinteisesti edustaman yhteistyön sijasta. Mutta jäsenten etujen puolustamisessa tarvitaan molempia. Kovaksikeitetystä kilpailuyhteiskunnastakin seuraa omat ongelmansa.

Osuustoiminnan kansainvälisiin periaatteisiin sisältyvä yhteistyö on usein tulkittu virheellisesti vain yritysten yhteistyöksi markkinoilla. Tällöin on jäänyt käyttämättä keskinäinen yhteistyö järjestötasolla.

Järjestöjen kehittämisprojektit antaisivat lisää kilpailukykyä, jäntevyyttä ja uskottavuutta toimintaan. Tällaisia projekteja ei vain ole merkittävästi syntynyt. Osuuskuntalain uudistukset on toki onnistuttu varmistamaan tämäntyyppisillä asiantuntijatyöryhmillä. Tuore laki tulee voimaan ensi vuoden alusta.

Toisaalta hoitamatta on jäänyt esimerkiksi osuustoiminnallinen brändityö. Siihen luulisi ainakin suppeammissa puitteissa löytyvän tarpeita.

Yritysbrändeissä on kyse kalliista satsauksista. Olisiko erilaisten osuustoiminnallisten yritysten mahdollista löytää asiassa edes jotakin yhteistä? Tavallisen kansalaisen silmin osuustoiminta näyttäytyy nykyisin erinomaisen sekavana joukkona.

Markkinoinnin lisäksi myös ainakin viestinnän saralta löytyisi yhteistyömahdollisuuksia. Oma haasteensa olisi myös pienosuustoiminnan kehitysmahdollisuuksien edistäminen. Siinä myös julkisen vallan aktiivisuutta tarvitaan jatkossakin.

Osuustoiminta pystyy inspiroimaan myös nuoria, joille asia yleensä on täysin tuntematon. Olisi tärkeää, että ymmärrys osuustoiminnasta siirtyy sukupolvelta toiselle. Silloin jokainen sukupolvi määrittelee siihen oman suhteensa, joka myös istuu omaan aikaansa.

Jotkut ovat jo ehtineet ihmetellä, miksei osuustoiminta itse nosta vaikuttavaa aatettaan uudelleen paremmin esille. Yhteiskunnallinen tilaus sille kasvaa koko ajan.

Näissäkin viimekädessä luottamusjohto on paljon vartijana. Tyypillisesti ne kuitenkin kuuluvat yritysjohdon vastuulle. Monet tämänkaltaiset laadulliset asiat kuitenkin nousevat keskusteluun.

Suomessa osuuskuntien ja keskinäisten yritysten jäseniä oli vuoden 2012 lopussa jo yli 7,2 miljoonaa ja se oli edelleen kasvussa. Laaja yhteinen jäsenistö yhdistää osuustoiminnallisia yrityksiä tiiviimmin kuin niiden ammattijohto usein mieltää.

Viime vuosikymmeninä osuustoiminnalliset yritykset ovat osoittautuneet muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta yllättävän menestyksellisiksi. Näin siitä huolimatta, vaikka kovia paikkoja on todella riittänyt.

Jäsenistö voisi antaa luottamusjohtajilleen myös positiivista palautetta nykyistä paremmin. Meille suomalaisille tämä vain ei ole se vahvin puolemme. Ehkä ajattelemme, että kehut ylpistäisivät kaveria liikaa. Mutta siihen ei kenelläkään ole varaa jatkossakaan.

Moni luottamusjohtaja on pystynyt kehittymään tehtäviensä mukana, ilman heitä ei olisi selvitty. Yhteistyö tuloksista vastaavien toimitusjohtajien kanssa on myös yleensä sujunut hyvin. Muutamissa tapauksissa toimitusjohtajiakin on vaihdettu.

Kun luottamustehtävien vaatimukset ovat selkeästi kasvaneet, niin niistä pitää pystyä myös palkitsemaan. Etenkin työn tuloksellisuutta kannattaisi painottaa kohtuullisesti ja oikeudenmukaisesti.

MAUNO-MARKUS KARJALAINEN

Kirjoittaja toimi Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkönä ja tuottajana 1989-2012 ja hän on nykyisin vapaa toimittaja.

Avaa artikkelin PDF