Miten uuden seksuaalirikoslain luomassa ympäristössä kannattaa toimia? Poliisitarkastaja neuvoo
Nykyään seksuaaliseen ahdisteluun voi syyllistyä jo lähettämällä toiselle seksuaalissävytteisen kuvan vaikkapa sosiaalisessa mediassa.Tammikuussa voimaan astunut uusi seksuaalirikoslaki muutti seksuaalisen ahdistelun määritelmää. Nykyään seksuaaliseen ahdisteluun voi syyllistyä jo lähettämällä toiselle seksuaalissävytteisen kuvan vaikkapa sosiaalisessa mediassa.
Monesti seksuaalirikos tapahtuu kumppaneiden tai jollain tavalla muuten tuttujen ihmisten kesken esimerkiksi kotioloissa. Lisäksi tekoihin liittyy usein alkoholi ja päihteet sekä niiden vaikutuksen alaisena oleminen. Tästä johtuen poliisin mahdollisuudet tällaisten rikosten estämiseen ovat kovin rajalliset.
Uudistuksen myötä herää kysymys, että miten meistä jokaisen kuuluisi toimia, jotta emme ensinnäkään syyllisty rikokseen ja toisaalta muutoinkin käyttäydymme asiallisesti.
Poliisihallituksen poliisitarkastaja Pekka Heikkinen painottaa, että uudistetulla lailla halutaan tuoda esiin sitä, että toisia ihmisiä pitää kunnioittaa ja käyttäytyä asianmukaisesti.
”Täytyy toivoa, että ihmiset osaisivat kiinnittää huomiota käyttäytymiseensä ja kanssakäymiseen muiden ihmisten kanssa. Toista ja toisen koskemattomuutta pitää kunnioittaa ja arvostaa”, Heikkinen sanoo.
Poliisitarkastaja huomauttaa, että sivistys on parasta rikostorjuntaa.
”Siihen sivistykseen liittyvät ihmisoikeudet ja toisten huomioiminen.”
Pitkän uran tehnyt poliisi antaa tärkeän vinkin kaikille meistä.
”Kanssakäymisessä ihmisten kanssa ja sosiaalisessa mediassa, kannattaa miettiä, onko tämä vitsi vai epäasiallista käytöstä, ennen kuin kuvainnollisesti painaa enteriä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


